Mainos

Huhu: Myös Samsung harkitsee perinteisestä kuulokeliitännästä luopumista – ei enää Galaxy Note 10:ssä?

Perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä on kadonnut jo monista älypuhelimista, mutta Samsung on pysynyt sille uskollisena. Tuoreimpien tietojen mukaan kuitenkin myös Samsung harkitsee luopuvansa kuulokeliitännästä, kertoo ETNews. Asiasta uutisoi muun muassa AndroidAuthority.

ETNewsin tietojen mukaan ensi vuonna esiteltävissä Galaxy S10 -puhelimissa on edelleen 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Siitä luopuminen tapahtuisi mahdollisesti Galaxy Note 10:n tai Galaxy S11 -puhelimien yhteydessä.

Tarkkaa syytä luopumiselle ei kerrota, mutta syynä lienee tilan vapauttaminen sekä yleinen trendi langattomuuden suuntaan. Esimerkiksi OnePlus on kertonut, että OnePlus 6T -puhelimessa on luovuttu kuulokeliitännästä, jotta näyttöön sijoitettu sormenjälkitunnistin saadaan mahtumaan puhelimeen.

Samsung ei tosiaan ole aivan vielä luopumassa kuulokeliitännästä ja Galaxy Note 10:n kehitys on vielä varmasti pahasti kesken, joten asiat saattavat muuttua sen kohdalla. Kuitenkin on selvää, että kuulokeliitäntä on katoavaa sorttia – toki se on ymmärrettävää langattomuuden vallatessa alaa jatkuvasti enemmän.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.