HS: Windows95manin osallistuminen Euroviisuihin ei ole varmaa

Windows95manin kalsarit jakavat mielipiteitä – Töllötuomarit: ”Saako hän esiintyä noissa housuissa?” 5:09
Windows95manin kalsarit jakavat mielipiteitä – Töllötuomarit: ”Saako hän esiintyä noissa housuissa?”

Suomen viisuedustajaksi valittu Windows95man eli Teemu Keisteri ei ole vielä varma, esiintyykö hän Euroviisuissa, kertoo Helsingin Sanomat.

Laulaja Henri Piispasen kanssa esiintyvä artisti valittiin edustamaan Suomea Malmön Euroviisuissa toukokuussa. Keisteri oli ennen Ylen Uuden musiikin kilpailun voittoaan sanonut lähtevänsä viisuihin.

Hän oli kuitenkin kertonut toivovansa, ettei Israel olisi mukana.

–  Venytämme tätä nyt. Haluamme pitää muutaman lepopäivän, jotta voimme miettiä asiaa rauhassa.

Keisteri kertoo toivovansa, että Euroviisuihin valitut artistit voisivat allekirjoittaa vetoomuksen, joka vaatisi Israelin poistamista kilpailusta.

Israelin viisuosallistuminen on herättänyt vastustusta maan Gazan kaistalle kohdistaman laajan hyökkäyksen vuoksi.

Windows95man MTV:n voittajahaastattelussa 2:55
Windows95man ja Henri Piispanen MTV Uutisten haastattelussa voiton ratkettua.

Lue myös:

    Uusimmat