HS: Uusien polttomoottoriautojen myynti voi loppua 2035 – EU:n ympäristöpamppu: "Laaja yksimielisyys"
Europarlamentin ympäristövaliokunnan johtaja kertoo Helsingin Sanomille, että uusien polttomoottoriautojen myyntiä ei lopetettane vielä vuonna 2030, mutta vuodesta 2035 vallitsee "laaja yksimielisyys". Komissio antaa esityksensä muutoksista heinäkuussa.
Euroopan komissiossa on parhaillaan valmistelussa massiivinen ilmastopaketti, jossa tehdään kovia linjauksia koskien myös autojen päästörajoja.
Tuleva Euro 7 -päästönormi hirvittää monia autovalmistajia, ja osa onkin jo ilmoittanut lopettavansa polttomoottoriautojen valmistuksen. Osa vuoteen 2030 mennessä, osa sitäkin nopeammin.
Autoteollisuuden pelkona on polttomoottoriautojen valmistamisen käyminen taloudellisesti kannattamattomaksi, sillä alati tiukkenevien päästörajojen alittaminen maksaa rahaa.
"Oikea hetki on vuonna 2035"
Helsingin Sanomien mukaan komissiolta odotetaan niin kovia kiristyksiä, että uusien polttomoottoriautojen myynti saattaa tulla Euroopassa päätökseen vuonna 2035.
Myös Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pascal Canfin liputtaa sen puolesta, että kielto astuisi voimaan vuonna 2035, mutta ei aiemmin.
– Itse ajattelen, että 2030 on liian pian teollisuuden näkökulmasta. Se olisi liian lyhyt aika niin massiiviselle muutokselle, emmekä pystyisi hallitsemaan vaikutuksia alueille ja työpaikoille, Canfin kertoo Helsingin Sanomille.
Canfinin mukaan hän ei ole komissiossa ainoa, joka kokee vuoden 2030 liian nopeana ja vuoden 2040 liian myöhäisenä. EU:n pitkän aikavälin tavoitteena on ilmasto- tai hiilineutraali yhteiskunta vuoteen 2050 mennessä. Canfin pelkää, että tähän tavoitteeseen ei päästä, mikäli uusien polttomoottoriautojen myyntikielto astuisi voimaan vasta vuonna 2040.
– On laaja yksimielisyys siitä, että oikea hetki polttomoottoriautoista luopumiselle on vuonna 2035, hän toteaa HS:lle.
Lue myös: Pelottava Euro 7 -päästönormi on liikaa Audille – lopettaa uusien polttomoottoreiden kehittämisen
Lähde: Helsingin Sanomat
Uusimmat
-
00:08
Arsenal järjesti hurjat maalijuhlat ja marssi pudotuspeleihin – Real Madridin sankariksi nousi odottamaton hahmo
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää