Mainos

HS: Sipoossa pahoinpidellyn teinipojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: "En lakaise tätä syrjään"

15-vuotiaan sipoolaispojan pahoinpitelystä tuli valtakunnallinen uutinen tammikuussa.

Pahoinpitelijät potkivat, löivät ja ampuivat vuorotellen kuulapyssyllä maassa maannutta uhria Leppätien koulun pihalla Nikkilässä. Pahoinpitelijät videokuvasivat pahoinpitelyn.

Tammikuisen pahoinpitelyn jälkeen pojan äiti Claudia Lundberg kertoo soittaneensa hätänumeroon ja kertoneensa poikansa tulleen julmasti pahoinpidellyksi. Poliisi soitti Lundbergin mukaan takaisin noin kymmenen minuutin kuluttua, muttei ikinä saapunut paikalle. Poliisi oli Lundbergin mukaan kysynyt, että tarvitseeko paikalle tullakaan, jos tekijät ovat tiedossa.

– En osannut siinä tilanteessa vaatia poliisia paikalle. Jouduin soittamaan uudestaan hätäkeskukseen, että saisimmeko ambulanssin. Se tuli 40 minuutin päästä, Lundberg kertoo Helsingin Sanomille.

Helsingin Sanomissa haastateltu Claudia Lundberg kertoo kuukausi tapahtumien jälkeen jääneensä varsin yksin hoitamaan pahoinpitelyn seurauksia.

– Jouduin niin hirveään sokkiin, etten heti voinut tehdä mitään. Kukaan auttaja ei ollut yhteydessä tai kysynyt, miten voisi olla avuksi, Lundberg sanoo.

Psykologille pitkä jono

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) psykologille oli Lundbergin mukaan kahden kuukauden jono. Hän itse sanoo saaneensa terapiaa, koska hänen työnantajansa maksoi käynnit. Pojalle muutama tapaaminen ammattiauttajan kanssa järjestyi lopulta, mutta hän ei heti ollut valmis puhumaan. Myöhemmin poika avautui kunnan nuorisotyöntekijälle.

Sipoossa on tammikuisen tapauksen jälkeen valmisteltu väkivallan vastaista mielenilmausta ja kerätty nimiä adressiin väkivallan ennaltaehkäisyyn keskittyvän toimielimen perustamiseksi. Kunnan nuoriso-ohjaajan Jarmo kuusimaan mukaan nuorten tukiverkko on liian pirstaleinen.

– Kun tällainen tilanne tulee, pitäisi olla sosiaalitoimen, koulun ja nuorisotoimen moniammatillinen ryhmä, joka pystyisi auttamaan, Kuusimaa pohtii.

Lundberg on samaa mieltä. Vanhempien puuttuminen voi vain pahentaa kiusaamista.

Kokoomuksen ehdokkaaksi

– Ei auta, että koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle. Se jatkuu ulkona ja somessa. Kiusaajat keksivät aina uuden uhrin, kun kiusaamiseen puututaan.


Kiusaajat ja heidän vanhempansa tulisi Lundbergin mielestä myös velvoittaa ohjaukseen.

Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaaksi aikova Lundberg ei mukaan syytä poikansa tilanteesta ketään, mutta vaatii tekoja.

– En syytä tilanteesta ketään, mutta nyt pitää saada tekoja. En anna tämän olla enkä enää lakaise tätä syrjään, Lundberg sanoo HS:n haastattelussa. 



Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.