HS: Romanialaisliigan epäillään tuoneen huumaavia lääkkeitä Suomeen – piiloasunto paljasti laajan toiminnan

Poliisi on paljastanut ryhmän, jota epäillään huumeiksi luokiteltujen lääkkeiden salakuljetuksesta Suomeen. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lääkekauppaa oltiin lehden mukaan käyty erityisesti Helsingin Rautatieaseman kulmilla ja Itäkeskuksessa sekä Tampereella ostoskeskusten liepeillä ja keskustassa.

Poliisi pääsi organisaation jäljille syksyllä ja lopulta myös epäiltyjen käyttämän piiloasunnon jäljille. 

Kaikkiaan niin kutsuttuja bentsoja eli bentsodiatsepiinitabletteja jäi takavarikkoon Tampereella ja Helsingissä noin 30 000.

Helsingin Sanomien mukaan ryhmän epäillään salakuljettaneen Suomeen henkilöautoissa kaiken kaikkiaan 140 000–170 000 pilleriä tämän vuoden huhtikuusta lähtien.

Rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo Helsingin Sanomissa, että myyjät toimivat poikkeuksellisen aktiivisesti ja lähestyivät itse huumeidenkäyttäjien näköisiksi arvioimiaan ihmisiä.

Juttuun liittyen on ollut vangittuna yhteensä 18 ihmistä. Heistä 14 on edelleen vangittuna. Asia on heidän osaltaan siirtynyt syyteharkintaan.

Suurin osa vangittuina olleista on Romanian kansalaisia ja loput suomalaisia. Kaikkia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.

Osa suomalaisista epäillyistä on lehden mukaan myynyt pillereitä edelleen Tor-verkossa.

Lue myös:

    Uusimmat