HS: Pikkulasten vanhempien eroon johtaa oman ajan puute – "kyse ei ole vanhempien itsekkyydestä"

Pienten lasten vanhempien eroon johtavat oman ajan puute ja pettymys lapsiperhearkeen, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Taustalla on vanhempien kasvanut halu panostaa niin parisuhteeseen ja uraan kuin itsensä kehittämiseen. Nämä saattavat kuitenkin aiheuttaa ristiriitoja: riittämättömyyden tunne, riiteleminen parisuhteessa ja ero voivatkin johtua halusta pärjätä mahdollisimman hyvin.

– Nuoret parit, jotka ovat päättäneet elää ilman lapsia tai haluavat lykätä lapsensaantia myöhemmäksi, noin 40 ikävuoden tienoille, kertovat tutkimuksessa syyksi juuri tämän: halutaan keskittyä parisuhteeseen, luoda uraa ja kehittää itseä, perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kun lapsia sitten hankitaan, ei aika enää riitäkään kaikkeen. Jokisen mukaan kyse ei ole vanhempien itsekkyydestä. Vanhemmat vain yrittävät selvitä kaikista arjen kiemuroista hyvin.

– Kyse on mielekkään elämän tavoittelusta. Monilla on kuitenkin vaikea sovittaa näitä tavoitteita yhteen lapsiperheen arjen kanssa. Siitä seuraa sitten epätoivoa ja väsymystä: tätäkö tämä elämä olikin, vaikka toivoin muuta? Jokinen sanoi.

Yksi yleisimmistä syistä pienten lasten vanhempien eroon onkin Jokisen mukaan omasta elämästä luopumisen tuska. Ero ei kuitenkaan ratkaise tilannetta. Jokisen mukaan vuoroasuminen eron jälkeen voi kuitenkin helpottaa sitä.

– Vuoroasuminen tasaa vanhempien taakkaa ja jättää molemmille esimerkiksi joka toisen viikon vapaaksi muita asioita varten. Vuoroasuminen on ruotsalaistutkimuksen mukaan osoittautunut myös lapsen hyvinvoinnin kannalta hyväksi ratkaisuksi. Sen avulla hän pystyy pitämään yllä läheistä suhdetta molempiin vanhempiinsa myös eron jälkeen.

 

Lue myös:

    Uusimmat