HS: Länsimetro pidensi matka-aikaa Kamppiin lähes kaikkialta Etelä-Espoosta

Helsingin Sanomat kertoo, että sen laskelmien mukaan matka Espoosta Kamppiin piteni sen jälkeen, kun länsimetro otettiin käyttöön.

HS:n tekemä vertailu toteutettiin HSL:n reittioppaan taustalla olevan Digitransit-palvelun avulla. Vertailuun otettiin noin 12 000 osoitetta Etelä-Espoosta Narinkkatorille elokuun lopussa ja tammikuussa.

Lehden mukaan länsimetro näyttäisi hyödyttäneen erityisesti otaniemeläisiä. Länsi-Espoossa asuvien tilanne on toinen, noin 3 000 osoitteesta matka-aika pidentyi yli 15 minuuttia metroliikenteen myötä. Koska Reittiopas mitoittaa vaihtovälit väljästi, todellisuudessa matka-aika on todennäköisesti muutamia minuutteja lyhyempi.

– Kaikki työpaikat eivät ole Kampissa, joten kun vertailua tehdään Etelä-Espoosta Kamppiin, en ihmettele miinusmerkkisiä matka-aikoja, HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila kommentoi Helsingin Sanomille.

Anttila kertoo, että metron hyödyt ja säästöt kertautuvat tiheimmin asutuilla alueilla. Ne sijaitsevat tyypillisesti metroasemien läheisyydessä.

Metroliikenteestä hyötyvät tällä hetkellä he, jotka matkustavat Rautatieaseman tasalle ja sen itä- tai eteläpuolelle.

Kaksinkertaistunut työmatka lisää stressiä ja vähentää vapaa-aikaa

Espoon Laurinlahdessa asuva Hanna Haanpää kertoo lehdessä, että länsimetron jälkeen hänen työmatkansa onkin lähes kaksinkertaistunut. Hän ihmettelee tapaa, jolla liityntälinjastojen suunnittelu on tehty.

– Muutos tuo stressiä sekä lyhentää yöunia ja vapaa-aikaa. Lapset harrastavat myös myöhään illalla, joten he pääsevät kotiin myöhemmin ja se on pois unesta, Haanpää kommentoi.

HSL:n verkkosivujen mukaan matka-ajat lyhenevät keskimäärin, vaikka osalla ne pitenisivätkin. Tavoitteena on, että kenenkään matka-aika ei kasvaisi oleellisesti.

– Matka-aikoja seurataan. Arvioimme liityntäliikennesuunnitelmaa sen jälkeen, kun tilanne on vakiintunut. Kaikissa linjastosuunnitelmissa on aina jotain korjattavaa, Anttila kommentoi lehdelle. 

Länsimetro vähensi jo aamuruuhkaa 1:53

Länsimetro joutui tositestiin kun työmatkaliikenne alkoi 7:20

Lue myös:

    Uusimmat