HS: EU ja USA kiristävät autojen päästömittauksia

Euroopan komissio ja Yhdysvallat suunnittelevat autojen päästömittausten kiristämistä.

Tehostamisen taustalla on autovalmistaja Volkswagenin päästöhuijaus.

– Kehitämme parhaillaan uutta rehellisempää järjestelmää Brysselissä, kertoo Saksan ympäristöministeri Barbara Hendricks maanantaina Handelsblatt-lehdessä julkaistussa haastattelussa.

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto kertoo, että autojen päästöjä mitataan jatkossa oikeissa ajo-olosuhteissa, eikä laboratiorioissa. Virasto ei kerro autojen valmistajille, millaisia uudet tiukemmat päästömittaukset ovat.

Saksa Volkswagenille: Luottamus autoteollisuuteen palautettava

Saksan liittokansleri Angela Merkelin kansliapäällikkö Peter Altmaier vaatii Volkswagenia palauttamaan julkisen luottamuksen autoteollisuutta kohtaan.

– Meillä täytyy olla takeet, että saksalaisten valmistajien autot ovat normien mukaisia ilman mitään vilppiä, Altmaier totesi sunnuntaina Der Tagesspiegel -lehdessä.

Perjantaina Volkswagenin uudeksi toimitusjohtajajaksi nimitetty Matthias Müller kertoi, että yhtiö aikoo kehittää alan parhaimmat ja tehokkaimmat menetelmät päästömittausten noudattamiseksi.

Nimettömät virkamiehet: Erot mittaustuloksissa tiedossa vuosia

Nimettöminä esiintyneet EU:n virkamiehet kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että eroavaisuudet laboratiorioissa ja todellisissa ajo-olosuhteissa tehtävissä mittauksissa ovat olleet tiedossa jo vuosia.

– Ymmärsimme hyvin nopeasti, että tarvitsemme luotettavamman mittausmenetelmän todellisiin ajo-olosuhteisiin, eräs virkamies kertoo.

AFP:n toisen lähteen mukaan EU tiesi ohjelmistoista, joilla voidaan muuttaa päästöjen määrää mittauksissa. EU ei kuitenkaan tiennyt näitä ohjelmistoja käytetään.

EU:n ja Yhdysvaltojen kiristyssuunnitelmista uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat