Mainos

HPK:n 20-vuotias hyökkääjälupaus lyömässä toden teolla läpi – nousi maalipörssissä viiden parhaan joukkoon: "Kehittynyt hurjasti"

6:04
Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa keskiviikon SM-liigakierrokselta.

Mikkelin Jukurit laittoi jääkiekon SM-liigassa HPK:n ahtaalle Hämeenlinnassa, sillä vierailija johti kolme kertaa. HPK tuli tasoihin kolmesti ja meni lopulta tehomies Jere Innalan (1+1) osumalla 4–3-voittoon.

– Nyt hymyilyttää, vaikka matkan aikana ei hymyilyttänyt. Vastustajalla oli taktisesti hyviä juttuja. Oli tunne, että olemme mankelissa, sanoi HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen.

HPK:lle voittomaalin iskenyt Jere Innala on lyömässä itseään toden teolla SM-liigassa läpi. 20-vuotias hyökkääjä on nakuttanut 52 ottelussa 20+19=39 tehopistettä. 

Kolmatta kauttaan SM-liigassa pelaava Innala oli tehnyt kahdella aikaisemmalla SM-liigakaudellaan yhteensä seitsemän osumaa. Innala nousi SM-liigan maalipörssissä viiden parhaan joukkoon.

– Innala on yksi pelaaja, joka on kehittynyt hurjasti kauden aikana. Nyt hän on löytänyt myös tehonsa, Pennanen kehaisi 20 maalia tällä kaudella tehneestä Innalasta.

Innalan lisäksi HPK:n sankareina kunnostautuivat Robert Leino (0+2) ja Jesper Lindgren (0+2).

– Pääsimme varkain mukaan peliin. Paransimme 5–5-pelaamista ottelun aikana. Tämä oli kuitenkin hyvä vieraspeli. Joukkueessa on ollut turbulenssia, sanoi Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta.


Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja