Hovioikeus piti Ulvila-jutun näyttöä epäuskottavana - lue koko tiedote

Vaasan hovioikeus lähetti Auer-tuomion yhteydessä lehdistötiedotteen, jossa se kertoo tärkeimmät perusteet hylätä murhasyytteet.

"Vaasan hovioikeus on tänään antamallaan ratkaisulla hylännyt Anneli Aueria vastaan ajetun syytteen Jukka Lahden murhasta tai taposta ja vapauttanut hänet käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille ja valtiolle. Hovioikeus on lisäksi määrännyt, ettei Aueria ole enää pidettävä tämän asian vuoksi vangittuna.


Auer oli valittanut Satakunnan käräjäoikeuden 12.12.2013 antamasta tuomiosta, jolla hänet oli tuomittu äänestyksen jälkeen Lahden murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei Auerin kertomus taloon tunkeutuneesta ulkopuolisesta tekijästä pitänyt paikkaansa vaan että Auer oli surmannut aviopuolisonsa.

Hovioikeus totesi, että syyttäjillä oli todistustaakka kaikista murhan tai tapon rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Auerilla ei sen sijaan ollut velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä eikä myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn
vahingoksi.


Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että Auerin hätäkeskukseen soittaman puhelun taustalta kuuluvat Lahden valitusäänet olisivat peräisin aikaisemmin äänitetyltä tallenteelta. Auerin ja Lahden nuorimpien lasten kertomukset surmayön tapahtumista eivät olleet uskottavia eivätkä yhteensopivia poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkiman selvityksen kanssa.


Kun otettiin huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja se, ettei Auerin ollut selvitetty lavastaneen rikospaikkaa, Auerin syyllisyydestä jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näin ollen hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Auer olisi tappanut Lahden syytteen teonkuvauksissa esitetyin tavoin. Syyte murhasta tai taposta oli sen vuoksi hylättävä.


Hovioikeuden ratkaisusta on äänestetty. Eri mieltä oleva jäsen arvioi muun muassa teknisen tutkinnan tulokset eri tavalla ja hylkäsi Auerin valituksen. 

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt sekä hovioikeudenneuvokset Hagar Nordström (eri mieltä) ja Petteri Korhonen. Esittelijänä ja valmistelijana on toiminut viskaali Aleksi Rantanen."

Lue myös:

    Uusimmat