Hotellimajoitusten kysyntä on ollut viime kesiä heikompaa – "Suomalaisia on merkittävästi vähemmän liikkeellä"
Lentomatkustuksen vilkastuminen näkyy suoraan kotimaisten hotellien varaustilanteessa.
Suomalaiset matkustavat tänä kesänä vähemmän kotimaassa, mutta sitäkin hanakammin ulkomaille. Samaan aikaan ulkomaisten lentomatkustajien määrä on yli 20 prosenttia miinukselle koronapandemiaa edeltävään aikaan verrattuna.
Suomalaiset eivät näytä tinkivän matkustamisesta, mutta ulkomaalaisten matkustajien määrä ei vieläkään ole palautunut koronaa edeltävälle tasolle. Suomeen on tehty lentovarauksia kesä-elokuulle yli 20 prosenttia vähemmän kuin vielä vuonna 2019.
– Kyllä merkittävin syy on Venäjän aloittama hyökkäyssota. Samanaikaisesti venäläisiä matkailijoita ei ole, ja myöskin kiinalaisten ja japanilaisten matkailijoiden määrä on vähäisempi, kun he eivät pääse lentämään Venäjän yli. Nämä kolme kansallisuutta muodostivat aikaisemmin 30 prosenttia Suomeen tulevista ulkomaisista matkailijoista, sanoo toimitusjohtaja Timo Lappi Marasta.
Samaan aikaan uusia hotellihuoneita on valmistunut vain parissa vuodessa 4 000, joista 3 000 on noussut pääkaupunkiseudulle. Tarjontaa on paljon, mutta kysyntää on ollut vaisua. Esimerkiksi Sokos-hotelleja operoivassa SOK:ssa on havaittu, että hotellivarauksia on tällä hetkellä kesälle noin viisi prosenttia viime vuotta vähemmän.
– Toki tässä on vielä aikaa matkoja suunnitella, mutta ei ehkä tule sellaista kaikkien aikojen kotimaista matkailukesää kuin parina viime vuonna. Ei siellä isoa pudotusta ole, mutta suomalaisia on merkittävästi vähemmän liikkellä, sanoo kaupallinen johtaja Nina Nieminen SOK:sta.
Hotellit ovat nykyisillä matkustajamäärillä hankalassa tilanteessa. Sen sijaan koko matkailualalla on hieman myönteisemmät näkymä: 45 prosenttia alan yrityksistä odottaa kesäkaudelta viime vuotta parempaa tulosta ja 22 prosenttia uskoo tuloksen säilyvän viime vuoden tasolla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää