Samalla kun ulkomaisten ja kotimaisten matkailijoiden määrän väheneminen on pudottanut majoituspalveluiden yleistä kysyntää, ovat hostel-yöpymiset lisääntyneet merkittävästi. Viime vuonna kasvua kirjattiin miltei 14 prosenttia.
Tilastokeskuksen majoitustilaston mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä kirjattiin 2013 20,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta, pudotusta aiempaan vuoteen 0,1 miljoonaa.
Samaan aikaan Suomen hostellijärjestön HI-hostelsin jäsenyrityksissä yöpymisvuorokausien määrä kasvoi 13,8 prosenttia. Tämä siitäkin huolimatta, että vuoden aikana hostellien määrä putosi 53:sta 47:n.
Hostel-vieraiden määrä lisääntyi sekä ulkomaisten että erityisesti kotimaisten matkailijoiden osalta.
Kysynnän kasvulle monta syytä
Helsinkiläisen Hostel Domus Academican majoitus- ja palvelupäällikkö Anna Vunneli näkee kysynnän kasvulle monta syytä.
– On luonnollista, että yleisen taloustilanteen ollessa heikko matkailijat etsivät edullisempia majoitusvaihtoehtoja. Erityisesti kaupunkilomilla matkailijat sijoittavat lomabudjettinsa majoittumisen sijaan aktiviteetteihin ja ostoksiin kohteessa, hän toteaa.
– Samaan aikaan kehittyneet fasiliteetit ovat muokanneet yleistä mielikuvaa hostelleista ja kokemuksia jaetaan aktiivisesti esimerkiksi verkossa.
Matkailijat arvostavat tunnelmaa ja ekologisuutta
Hostellit saavat usein kiitosta tunnelmastaan sekä ekologisemman vaihtoehdon tarjoamisesta majoitusmahdollisuuksia kartoitettaessa.
– Yhteisöllisyys korostuu hostellissa. Asiakkaat tapaavat muita matkailijoita ja jakavat kokemuksiaan ja suosituksiaan. Yhteisöllisyydestä kertoo myös hostellien petipaikkojen jatkuva kysyntä, Vunneli jatkaa.
– Hostel on lisäksi usein hotelleja ekologisempi vaihtoehto: trendi, jota kuluttajat suosivat.
Vunnelin mukaan tulevaisuudessa majoitusvaihtoehtojen yksilöllisyys ratkaisee menestyksen.
– Uskon, että jatkossa juuri budjetti- ja toisaalta myös luksusmajoitus kasvattavat suosiotaan. Matkailijat hakevat elämyksiä, joten valinnat kallistuvat yhä useammin ”kultaista keskitietä” yksilöllisempiin majoitusvaihtoehtoihin.
Lähde: HYY Yhtymä
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää