Hongkongissa ei mahdu hautaamaan – tuhkat päätyvät jalokiviksi tai vuosiksi varastoon

Vainajien tuhkasta valmistetaan jalokiviä 1:05

Hongkong on kärsinyt vakavasta tilanpuutteesta jo vuosia. Miljoonakaupungissa julkisia hautapaikkoja jonotetaan, eikä yksityisiin ole varaa.

Käyttöön on otettu nyt uusia tapoja: vainajan tuhkan voi puristaa jalokiviksi tai jättää vuosiksi varastoon odottelemaan loppusijoitusta.

Hautaaminen kiinalaisten ikivanhojen uskomusten mukaan on aiheuttanut sen, että 7,2 miljoonan asukkaan Hongkongissa on pulaa asuntojen lisäksi haudoista. Tuhkan ripottelu ei kuulu tapoihin, vaan vainaja voi saada rauhan vasta maahan haudattuna.

Chui Yuen-sing'in äiti kuoli viime keväänä ja siitä lähtien tuhkauurna on ollut varastossa. Eläkkellä oleva poika on valmis odottamaan äidilleen valtion tarjoamaa viimeistä leposijaa, pikkuruista tuhkakoloa, korkeintaan puolitoista vuotta.

Aika on lyhyt, sillä monien tuhkat ovat olleet varastossa jo useita vuosia.
Muina vaihtoehtoina olisi matka mantereelle tai kiinalaisten perinteiden dramaattinen rikkominen.

– Ehkä ripottelen äitini tuhkat yleiseen puistoon, sanoo tuskastunut Chui Yeng-sing.

– Tilanne on sama kuin julkisten asuntojen kanssa, tilaa ei ole.

Hautahinnat huipussaan

Hautaamisesta on tullut Hongkongissa bisnestä. Yksityisessä kalmistossa hautapaikasta joutuu maksamaan helposti nelisentuhatta euroa. Kalleimmat maksavat jo lähemmäs sata tuhatta. Suurimmalla osalla ei ole siihen varaa.

Korkeat hinnat ovat aiheuttaneet myös sen, että tuhkille on perustettu laittomia sijoituspaikkoja.

Viranomaiset ovat yrittäneet puuttua asiaan mainostamalla "vihreitä" hautajaisia ainakin netissä ja vanhainkodeissa. Vihreässä hautauksessa tuhkat ripotellaan mereen. Reilusta 40 000 vainajasta vuodessa vain parin tuhannen vainajan omaiset ovat suostuneet järjestelyyn.  

– Emme odota lukumäärän juurikaan nousevan radikaalisti, vaikka kampanjoimmekin paljon. Mutta ainakin ihmisillä on joku vaihtoehto, kertoo Sophia Chan, joka on huolehtii julkisista hautausmaista.

Tuhkat jalokiviksi

Parin viime vuoden aikana Hongkongiin on tuotu eteläkorealaisten myötävaikutuksella uusi vaihtoehto. Siinä tuhkasta puristetaan korkeassa lämpötilassa jalokiviä eli "muistokiviä".

Kivet voi upottaa vaikkapa koruihin.



 

Lue myös:

    Uusimmat