Hollywood-tähti nosti painoaan yhdeksän kiloa vain kolmessa viikossa roolia varten

Laura pudotti 30 kiloa: ”Söin ihan perusruokaa” 0:14
Suomalainen Laura tiputti painoa 30 kiloa: "Söin perusruokaa"

Mark Wahlberg lihotti elokuvarooliaan varten. 

Juttua muokattu kello 14:32: Mark Wahlberg ei laihduttanut rooliaan varten yhdeksää kiloa vaan lihotti. 

Hollywood-näyttelijä Mark Wahlberg on tehnyt ällistyttävän muodonmuutoksen vain kolmessa viikossa uutta rooliaan varten.

49-vuotias tähti julkaisi Instagramissa muodonmuutoksestaan ennen ja jälkeen -kuvan. Oscar-tähti lihotti kolmessa viikossa yli yhdeksän kiloa.

– Tästä kolme viikkoa takaperin, kiitos kokki Lawrencelle kokkauksista, Wahlberg kirjoittaa kuvansa yhteyteen.

Voit selata kuvia nuolesta. 

Wahlberg kertoo, että hänellä on lihotettavana vielä toiset yhdeksän kiloa, jotta hän on rooliinsa tarvittavissa mitoissa.

Miehen on pitänyt kasvattaa myös itselleen viikset Stu-elokuvan roolia varten. Hän näyttelee elokuvassa taistelijaa.

Näyttelijä kuvaili elokuvaa talk show juontaja Jimmy Kimmelille viime kuussa. Elokuvan on ohjannut Rosalind Ross.

– Hän (roolihahmo) muuttaa Los Angelesiin tullakseen näyttelijäksi, hän rakastuu tyttöön ja joutuu lopulta onnettomuuteen. Hänellä on yliluonnollinen kokemus kehosta irtautumisessa, ja päättää alkaa papiksi. Hän kuoli lopulta harvinaiseen sairauteen, mutta hänellä oli suuri vaikutus ihmisiin lyhyessä ajassa.

Wahlbergin muodonmuutos tullaan näkemään elokuvassa.

Lähde: Mirror

Lue myös:

    Uusimmat