Hoitajamitoituksen nostaminen vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa ei välttämättä ratkaise vanhustenhuollon ongelmia. Tätä mieltä ollaan sekä sosiaali- ja terveysministeriössä että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL).
STM:n hyvinvointi- ja palveluosaston johtajan Taru Koiviston mielestä on syytä muistaa, että ympärivuorokautisessa hoidossakin olevien vanhusten hoivatarve on erilainen. Siksi hänen mukaansa on tärkeää kehittää tapoja, joilla voidaan arvioida vanhusten todellinen hoivan tarve. Sen pohjalta pystyttäisiin paremmin suunnittelemaan ja arvioimaan myös se, kuinka paljon hoitajia missäkin tarvitaan.
– Täytyisi katsoa kokonaisuutta. Jos vain tehostettuun palveluasumiseen tehdään velvoittava henkilöstömitoitus, on työntekijät sinne pakko saada jostain. Se tarkoittaa, että kotihoito tulee olemaan erittäin isoissa ongelmissa. Silloin putoaa kokonaan pohja vuosien tavoitteelta tukea ihmisten kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään, Koivisto sanoo.
THL:ssä on arvioinnin joustavoittamista varten kehitelty suppeampaa versiota vanhustenhuollossa käytettävästä kansainvälisestä RAI-hoitoisuusarviosta. Siinä arvioidaan erityisesti ikäihmisen fyysistä toimintakykyä ja muistia.
Lähes kaikki puolueet kokoomusta lukuun ottamatta vaativat ympärivuorokautisen vanhustenhoivan hoitajamitoituksen nostamista laissa vähintään 0,7:ään nykyisestä 0,5:n suosituksesta. Kunnissa ja hoivayrityksissä hoitajien määrän velvoittaminen lailla hirvittää. Arvioiden mukaan vanhustenhuoltoon tarvittaisiin siinä tapauksessa lähes 4 500 uutta hoitajaa.
Työvoiman saatavuus on jo nyt merkittävin ongelma ikäihmisten asumispalveluissa, vastasi 54 prosenttia kunnissa vanhustenhuollon kanssa tekemisissä olevista johtajista hiljattain Kuntaliiton kyselyyn.
– Ei meillä ole missään kaapissa olemassa sellaista määrää hoitajia, jotka nyt otetaan ykskaks käyttöön, kun tarvitaan, Koivisto sanoo.
"Yötyö ei suomalaisia kiinnosta"
Myöskään hoiva-alan yritys Attendon toimitusjohtajan Pertti Karjalaisen mielestä ei ole realistista löytää 4 500 hoitajaa tilanteessa, jossa koko toimialalla on 3 000 lähihoitajavakanssia auki, eikä niitä saada täytettyä. Hänen mukaansa se vaatisi rahaa, noin neljän vuoden siirtymäaikaa, lisää koulutettuja hoiva-avustajia ja työperäistä maahanmuuttoa, mikä sekään ei ratkaisi koko ongelmaa.
– Vaikka Filippiineiltä lähdettäisiin nyt rekrytoimaan tuhatta sairaanhoitajaa, kestää kolme vuotta ennen kuin he ovat lähihoitajia, Karjalainen sanoo.
Filippiineiltä on jo tullut noin 250 hoitajaa. Karjalaisen mukaan he ovat erityisen soveltuvia hoiva-alalle ja sopeutuneet Suomeen hyvin.
Yötyö ei Karjalaisen mukaan kiinnosta suomalaisia nuoria, vaikka siitä saa enemmän rahaa. Yöhoidon pyörittämiseen tarvitaan 2,5 hoitajan työpanos.
– Yöhoitoa pitää järkeistää niin, että auttavia käsiä voitaisiin lisätä päivä- ja iltavuoroihin. Pitää miettiä teknologiaratkaisuja kuten liikesensoreita huoneisiin ja yhteistyötä yksityisen ja julkisen välillä.
Koiviston mukaan Suomessa on jonkun verran hoitoalan koulutuksen saaneita, jotka saattaisivat palata alalle, jos työ tuntuisi houkuttelevalta. Iso kysymys on, miten alan imagoa saadaan parannettua niin, että nuoret haluavat hakeutua lähihoitajakoulutukseen ja ovat kiinnostuneita nimenomaan vanhustenhoivasta.
– Ei varmasti olisi haitaksi, jos ulkomailtakin tulisi työvoimaa. Siinä tosin herää eettisiä kysymyksiä, että kuinka oikein on houkutella esimerkiksi virolaiset tai filippiiniläiset hoitajat tänne, kun heitä tarvittaisiin myös kotimaassaan.