HJK lähetti TPS:n putoamiskarsintaan murskavoitolla – SJK ja IFK Mariehamn säilyivät

Kotimaisen jalkapallon Veikkausliigassa pelattiin lauantaina päätöskierros. HJK oli jo varmistanut mestaruutensa aiemmin, mutta pronssimitalit ja putoamiskarsintaan joutuminen olivat vielä täysin auki.

Kuvan videolla Tulosruudun raportti Veikkausliigan viimeiseltä kierrokselta.

HJK voitti päätösottelussaan TPS:n lukemin 4-0. Turkulaisten kohtalo oli putoamiskarsinta. Se kohtaa kaksiosaisessa karsinnassa Ykkösen toiseksi sijoittuneen KPV:n.

TPS oli jo ennen päätöskierrosta vaikeassa asemassa, ilman voittoa se päätyisi putoamiskarsintaan. Muut putoamiskarsintaa välttelevät joukkueet, SJK ja IFK Mariehamn lähtivät omiin otteluihinsa paremmista lähtökohdista. 

Saarelaisilla oli vastassa pronssisia mitaleita tavoitteleva KuPS. Ottelu päättyi lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen KuPS:in 2-1 voittoon. Ottelun loppupuoliskolla nähtiin IFK Mariehamnin missattu rangaistuspotku, kuopiolaisten hylätty paitsiomaali, joka ei näyttänyt paitsiolta ja hyväksytty paitsiomaalilta näyttänyt maali. 

Mariehamnille ei kuitenkaan omalla tuloksella ollut väliä, sillä TPS:n tappio ratkaisi karsintapaikan kohtalon. Kolmas putoamiskarsintaa vältellyt joukkue, SJK pelasi päätösottelussaan FC Interiä vastaan tasatuloksen 2-2. 

Veikkausliigasta putosi PS Kemi ja pääsarjaan paluun teki vuoden tauon jälkeen Helsingin IFK. 

Lue myös:

    Uusimmat