Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Hjallis Harkimo yllättyi Liike Nytin ehdokasmäärästä kuntavaaleissa – joukossa useita loikkareita

1:58
Katso yllä oleva video: Tällaista muutosta Liike Nytin ehdokkaat haluavat valtuustoihin.

Liike Nyt sai tämän vuoden kuntavaaleissa yhteensä vajaat 500 ehdokasta 81 kuntaan.

Nykyisin puolueena toimivan liikkeen puheenjohtaja Harry "Hjallis" Harkimo yllättyi itsekin ehdokkaiden määrästä.

– No tuli se yllätyksenä, että me saimme näin paljon ehdokkaita näin lyhyessä ajassa, kun meillä ei ollut yhtään ehdokasta ennen tätä, vuonna 2018 perustetun liikkeen puheenjohtaja Harkimo kertoo.

Erityisen hyvin liikkeen ehdokasasettelu onnistui nyt Keski-Karjalassa, jossa listoille tuli kokonaan uusia ehdokkaita ja loikkareita muista puolueista.

Esimerkiksi Tohmäjärvellä ja Kiteellä puolue nappasi listoilleen useita paikallisesti nimekkäitä ehdokkaita.

Yksi keskustan riveistä liikkeeseen loikannut on maanviljelijä Jarmo Hasunen.

– Se (Liike Nyt) on tuore ja aatevapaa tällä hetkellä, ettei sillä ole sellaista taakkaa, Hasunen perustelee ratkaisuaan.

Kiteellä Liike Nytin puheenjohtajana toimiva Tero Nenonen toivoo, että puolue houkuttelisi aiemmin nukkuvia äänestäjiä.

– Toivottavasti saisimme liikkeelle niitä ihmisiä, jotka ovat jostain syystä jättäneet aiemmin äänestämättä.

Katso yllä oleva video: Tällaista muutosta Liike Nytin ehdokkaat haluavat valtuustoihin.

Vaali-iltana 13.6. MTV Uutiset seuraa kuntavaalien ääntenlaskennan etenemistä sekä televisiossa että digitaalisten palvelujen puolella seuraavasti:

Sunnuntai 13.6.

MTV:n kuntavaalien tulospalveluaukeaa vaali-iltana kello 20 osoitteessa. Siihen saakka tulospalvelusivulta pääsee lukemaan kaikki kuntavaaleihin liittyvät uutiset. 

MTV Uutiset Live seuraa vaalipäivän tapahtumia useissa eri lähetyksissä osoitteissa mtv.fi ja mtvuutiset.fi.

Tulosilta kello 19.30–23.05

Illan isäntänä toimii toimittaja Jaakko Loikkanen ja analyysistä vastaavat MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki sekä asiantuntija Kimmo Grönlund.

Lähetyksessä seurataan tuloslaskelmaa reaaliajassa ja kierretään puolueiden vaalivalvojaisissa. 

Tulosiltaa voi seurata suorana MTV3-kanavalla sekä verkossa osoitteissa mtv.fi ja mtvuutiset.fi. Mtv.fi-palvelussa ohjelman voi katsoa myös myöhemmin. 

Vaalisohva kello 19.30–22

Vaalipäivänä järjestetään myös Vaalisohva-lähetys, jossa Timo Soini, Sirkka-Liisa Anttila ja Liisa Jaakonsaari seuraavat ääntenlaskentaa MTV uutisten sohvilta ja keskustelevat paitsi tuloksista myös itse ohjelmasta.

Vaalisohva lähetetään kokonaisena vain verkossa osoitteissa mtv.fi ja mtvuutiset.fi, mutta television tulosläletyksessä sohvan tunnelmia käydään myös kurkistamassa.

Maanantai 14.6.

Uutisaamussa pureskellaan vaalitulosta MTV3-kanavalla ja mtv.fi-palvelussa.

Uutisaamun jälkeen vaalituloksen analysointia jatketaan MTV Uutiset Livessä koko päivän. Television katsojat pääsevat mukaan Liven pitkässä lähetyksessä, joka alkaa kello 14.30 myös MTV3-kanavalla. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja