Minkälaisia rikosjuttuja Helsingin raastuvanoikeudessa puitiin sata vuotta sitten? 1990-luvun alusta rikostoimittajana työskennellyt MTV:n uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä päätti ottaa selvää ja suuntasi vanhojen asiakirjojen pariin Kansallisarkistoon.
Tuomiokirja on paksu. Siinä on kaikki, mitä Helsingin raastuvanoikeuden kolmas osasto käsitteli maaliskuussa 1914.
Kolmas osasto tarkoitti tuolloin käytännössä yhtä oikeussalia, jossa rikosjuttuja istuttiin kolmena päivänä viikossa.
Uusi tekniikka teki tuloaan, mutta kirjoituskoneet olivat Suomessa vielä melko harvinaisia.
Suuri osa pöytäkirjoista on kirjoitettu käsin. Suomea ja ruotsia on sekaisin, jopa samassa jutussa vuorotellen. Niitä ei ole aivan helppo lukea.
Millaisia rikosjuttuja Helsingissä tuolloin puitiin? Tähän juttuun on tietysti valikoitu mielenkiintoisimpia, mutta siten, että niistä saisi kuitenkin käsityksen oikeuden arjesta.
Sähkömekaanikko Hugo Kapiainen tuotiin oikeuteen vangittuna lääninvankilasta. Taustaa oli kertynyt, muun muassa 1911 tuomiot petoksesta ja irtolaisuudesta.
Jutussa oli kyse siitä, että Kapiaisen epäiltiin varastaneen tuttavansa Gustaf Välkkeen takintaskusta 20 markan setelin. Nykyrahassa se olisi noin 75 euroa.
Salissa kuultiin poliisikonstaapelia, joka kertoi, että Kapiaisen liivintaskusta oli löydetty kyseinen 20 markan seteli.
Kirjelmässään Kapiainen vetosi siihen, että hänellä ja uhrilla oli ollut rahaa juoda ja käyttää taksia. Kapiaisen mukaan hänellä ei ollut syytä varastaa rahaa. Syytetty epäili, että poliisi olisi laittanut sanat uhrin suuhun. Kapiainen huomautti vielä, että varkauden uhriksi väitetty oli itse tunnettu viinatrokari.
- Minä olen hyvästä tahdostani heille antanut olutta ja viiniä juoda ja saanut heidät oikeudessa päälleni valehtelemaan.
Oikeus tutki jutun ja tuomitsi Kapiaisen törkeästä varkaudesta seitsemäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksen kolmeksi vuodeksi. 20 markan seteli palautettiin Välkkeelle.
x x x
Setelijutun tuomio kummastuttaa kovuudessaan jopa vuoden 1914 standardein. Nykyisin tuollainen olisi sakolla sovitettava näpistys. Ehkä tapauksessa oli jotain sellaista taustatietoa syytetystä, jota ei tuomioon kirjoitettu.
Raastuvanoikeuden asiakirjat löytyvät Kansallisarkistosta Helsingissä. Kansallisarkiston sivuilta löytyy listaus esimerkiksi näistä tuomiokirjoista, mutta itse asiakirjoja ei verkossa ole.
Alkoholi oli monen rikoksen taustalla. Tuolloisessa rikoslaissa oli säädetty rangaistavaksi pahennusta herättävä juopumus julkisella paikalla enintään sadan markan sakolla. Pelkästään kolmannella osastolla juopumussakkoja langetettiin maaliskuussa 1914 toistasataa, mutta summa oli vain kymmenen markkaa, nykyrahassa noin 35 euroa.
Julkisen paikan juopumus poistettiin rikoslaista vuonna 1969.
Poliisilla oli erityinen tutkintalomake näihin pikkujuttuihin. Lomakkeen teot - muun muassa hevosen kytkemättä jättäminen - olivat aikansa rikesakkoja, vaikka jutut oikeudessa vahvistettiin.
Maksettiinko sakkoja? Palataan siihen myöhemmin.
Putkatuttu ja kultasormus
Levyseppä Bernhard Bergvist oli helmikuun 9. päivänä vuonna 1914 päätynyt juopumuksen takia Ratakadun poliisivartiokonttoriin yöksi. Hän oli tavannut putkassa joutolaisen Väinö Sköldin, jonka kanssa juopottelua oli jatkettu seuraavana aamuna ”olutanniskelussa” ja Bergvistin kotona Pursimiehenkadulla.
Mukaan oli liittynyt kolmas mies, ammatiltaan peltiseppä. Iltapäivällä oli siirrytty juomaan viiniä Bergvistin veljen asuntoon Albertinkatu 20:een. Neljältä iltapäivällä Bergvistiä oli väsyttänyt ja hän kertoi siirtyneensä veljensä sänkyyn nukkumaan. Toiset tosin kertoivat Bergvistin nukahtaneen tuoliinsa ja että hänet nostettiin sänkyyn.
Kun Bergvist heräsi kuuden aikaan, hänen 44 markan arvoinen kultasormuksensa oli viety sormesta. Bergqvist teki ilmoituksen poliisin etsivään osastoon kello 20.15.
Poliisi pääsi sormuksen jäljille seuraavana päivänä. Etsivän osaston mies oli paikalla, kun sementtimies Johan Kouki tarjosi sormusta Ratakatu 27:ssä sijaitsevaan panttilainaamoon.
Kuulustelussa Kouki kertoi ostaneensa sormuksen Sköldiltä 15 markalla ja ompelijatar Selma Tikkanen todisti Koukin kertomuksen Iso Roobertinkadun talo numero 26:n asunnossa tapahtuneesta kaupasta.
Poliisikuulustelussa Sköld ei muistanut, miten sormus päätyi hänelle, mutta kuukautta myöhemmin oikeudessa Sköld kertoi, että Bergqvist oli nimenomaan pyytänyt häntä panttaamaan sormuksen.
Kertomus ei mennyt läpi. Oikeus tuomitsi Sköldin törkeästä varkaudesta kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen ja menettämään kansalaisluottamuksensa kolmeksi vuodeksi. Sköld joutui myös maksamaan Koukille 15 markkaa vahingonkorvausta. Jutussa kuullut todistajat saivat 1 markan ja 50 pennin palkkion valtion varoista.
x x x
Helsingin asukasluku oli 1900-luvun alussa ylittänyt 100 000 henkeä. Myöhemmässä Helsingin 200-vuotishistoriikissa kaupunkia kuvataan "pieneksi suurkaupungiksi". Helsinkiin oli rakennettu paljon kerrostaloja ja vuokrakasarmeja.
Saman vuoden lopussa Helsingistä tuli sairaalakaupunki, kun Venäjän rintamalta tuotiin ensimmäisen maailmansodan haavoittuneita.
Maailmansodan myötä alkoholin myynti kiellettiin lähes kokonaan myöhemmin 1914, mutta jo tuolloin alkoholin laillinen kauppa oli rajoitettu nimenomaan alkoholiliikkeisiin.
”Lihallisessa yhteydessä”
8. helmikuuta poliisi sai tiedon, että Viides linja 18 -talossa tuntemattomaksi jäänyt mies oli ostanut limonaatipullollisen paloviinaa 2 markalla 50 pennillä.
Poliisitutkinnan jälkeen kaupunginviskaali Adolf Mesterton syytti Novgorodin kuvernementistä kotoisin olevaa sepän apulaista Wladimir Molzanoffia luvattomasta paloviinan myynnistä.
Oikeussalissa kuultiin kahta todistajaa, jotka todettiin hyvämaineisiksi virkatodistuksista. Työmiehenvaimo Olga Lind toisti poliisitutkimuksessa kertomansa havainnon, kuinka oli nähnyt Molzanoffin myyvän 1. helmikuuta viinipullollisen viinaa Mauriksi kutsutulle miehelle 3,50 markalla. Salissa hän lisäsi vielä itse ostaneensa limonadipullollisen viinaa 8. helmikuuta 2,50 markalla.
Molzanoff kielsi syytteen aivan perättömänä.
- Vastaaja väitti todistuksen johdosta antaneensa todistajan mainitseman limonaadipullollisen viinaa lahjaksi todistajalle eikä muutenkaan antanut todistukselle mitään arvoa syystä kun todistaja oli yleinen nainen ja ollut muun muassa vastaajan kanssa lihallisessa yhteydessä, pöytäkirjaan kirjattiin.
Toinen todistaja, neito Iida Kokkonen kertoi nähneensä vastaajan myyneen eräälle venäläiselle sotilaalle olutpullollisen viinaa.
Molzanoff ei antanut tällekään todistukselle arvoa, vaan väitti tämänkin olevan yleinen nainen.
Oikeus sen sijaan uskoi todistajia ja langetti Molzanoffin vetämään ensikertaisesta luvattomasta paloviinan myymisestä 80 markkaa sakkoa tai jos maksuvaroja ei löydy, niin pidettäväksi 16 päivää vankeudessa.
x x x
Tällaisia viinanmyyntijuttuja on tuomiokirjassa lukuisia. Samantapaisesta, mutta toiskertaisesta luvattomasta paloviinan myynnistä sakkoja tuli 150 markkaa.
Talousrikosjutut ovat harvinaisia. Yksi on Merimiehenkadulla sijaitsevaan taloon liittyvä petos, jossa rakennus oli ostettu toisen lukuun. Juttua ei saatu päätökseen, vaan se lykättiin huhtikuun puolelle.
Vuonna 1914 kaupungin pääpoliisiasema oli Senaatintorilla Aleksanterinkatu 22-24:ssä. Poliisilla oli tilat myös Ratakatu 10:ssä, Pengerkatu 5:ssä sekä poliisimaneesi korttelissa nro 428 ja vartiotuvat Pasilan esikaupungissa ja Vanhakaupungissa.
Rikospoliisia ei vielä ollut, mutta vakavimmat jutut tutkittiin sen edeltäjässä Etsivässä poliisissa. Ylempänä kuvassa on Etsivän silloinen logo. Poliisin nykyinen miekkakuvio tuli käyttöön vasta 1936.
Poliisimuseossa oleva Suomen kaupunkien poliisien käsi- ja oppikirja (1908) määritteli hyvän virkamiehen: ”Puolueettomuus, mielenmaltti ja vakavuus on poliisimiehen välttämättömimpiä ominaisuuksia ja niiden tulee johtaa kaikkia hänen toimiaan.”
