Historiallinen avaruusseikkailu alkamassa: Yhdysvallat haluaa astronautit viiden vuoden päästä kuuhun – mukana ensimmäistä kertaa nainen

Yhdysvallat aikoo lähettää astronautteja kuuhun seuraavien viiden vuoden sisällä, Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence kertoi tiistaina pitämässään puheessa.

Mike Pence kertoo, että kuuhun on tarkoitus lähettää myös ensimmäistä kertaa nainen. Ensimmäinen nainen sekä seuraava mies kuussa tulevat molemmat olemaan yhdysvaltalaisia.

Pencen mukaan Yhdysvallat on avaruuskilpailussa, aivan kuten 1960-luvulla. Ainoastaan amerikkalaiset ovat toistaiseksi kävelleet Kuussa, mutta Venäjän ja Kiinan avaruusteknologia kehittyy vauhdilla.

Niin Venäjä, Yhdysvallat kuin Kiinakin ovat lähettäneet aluksia Kuuhun ja onnistuneet laskeutumaan sinne. Israel lähetti ensimmäistä kertaa avaruusaluksen kuuhun helmikuun lopussa. Sen on määrä saapua perille muutaman viikon sisällä.

Naistiimin jäsenille ei löytynyt sopivan kokoisia avaruuspukuja

Yhdysvaltojen oli tarkoitus tehdä historiaa jo tällä viikolla. Avaruusjärjestö Nasan oli tarkoitus lähettää täysin naisista koostuva tiimi avaruuskävelylle perjantaina.

Suunnitelma peruuntui, koska nelihenkisen tiimin kahdelle astronautille, Anne McClainille ja Christina Kochille, ei löytynyt sopivan kokoista avaruuspuvun yläosaa.

Yksikään nainen ei ole toistaiseksi käynyt kuussa

Avaruuteen on reilun 60 vuoden aikana matkustanut yli 500 ihmistä, joista alle 11 prosenttia on ollut naisia. Avaruudessa ei ole koskaan ollut pelkästään naisastronauttien miehittämää alusta, eikä yksikään nainen ole vielä käynyt kuussa.

Venäläinen Valentina Tereškova oli ensimmäinen nainen avaruudessa vuona 1963. Ensimmäinen miehitetty kuulento tapahtui heinäkuussa 1969. 

Lue myös:

    Uusimmat