Hiiri sai suuret mittasuhteet: Salolainen päiväkoti suljettiin vuonna 2017 kyläläisten järkytykseksi – nyt tilojen puutteet on korjattu: "Olemme tehneet voitavamme"

Marraskuussa 2017 Salossa sijaitseva Hajalan päiväkoti suljettiin äkillisesti puutteellisten tilojen ja ilmanvaihdon ongelmien vuoksi. Sulkemispäätös herätti tuolloin ihmetystä paikallisten keskuudessa.

MTV Uutiset uutisoi asiasta aiemmin ja julkaisi aluehallintaviraston raportin tietoja, joiden mukaan tilat olivat liian pienet, ilmanvaihto ei ollut riittävä, lapsille ei ollut tarpeeksi vessoja ja hygieniassa oli puutteita.

– Sulkemispäätöksen jälkeen piti miettiä kiireellisesti, että mihin lapset sijoitetaan. Lähimpään päiväkotiin oli seitsemän kilometriä, jonne kaikki lapset onneksi saatiin, kunnes he pääsivät takaisin Hajalaan, kertoo päiväkodin johtaja Tiina Lehto.

Päiväkoti avattiin kuitenkin uudelleen 1.11.2018 mittavien kunnostustöiden jälkeen.

Puutteet korjattiin

Kyseessä on vanha rakennus, jonka toisessa päässä on koulu ja toisessa päiväkoti. Päiväkodin puolelle rakennettiin aiemman pienen kuistin tilalle uudiosa.

Hajalan päiväkodissa on nykyisin lapsia aiempaa vähemmän. Nyt lapsia on 14 ja lain mukaan neliöitä on tarpeeksi. Myös ilmanvaihto korjattiin.

Uudiosa ja uusi eteistila eivät tuoneet paljon neliöitä, mutta Lehdon mukaan suunnittelu oli hyvä.

– Kaupunginhallitus teki päätöksen, että kaikki puutteet korjataan. Teimme asiaankuuluvat tutkimukset ja raportit sen mukaan, että kaikki toimi asianmukaisesti. Minä olen todella tyytyväinen nykyisiin tiloihin.

Uusi osa toi tarpeellisia tiloja

Aiemmin ongelmana olivat myös puutteelliset pesu- ja WC-tilat. Nyt vessoja on kaksi ja tiloissa on myös suihku. Uuden osan rakentaminen mahdollisti erikseen kuraeteisen ja tilan, jossa lapsille on omat lokerot.

– Aiempiin tiloihin toista lasten wc-tilaa ei ollut mahdollista saada mahtumaan. Kaupunginhallitus päätti, että korjaukset tehdään niin kuin aluehallintavirasto edellytti. Kaupunki hoiti korjaustyöt ja kaikki saatiin valmiiksi määräajassa.

Salossa yhtä kasvatusvastuullista työntekijää kohden lasketaan seitsemän lasta. Hajalassa on nyt kaksi kasvatusvallista työntekijää, sekä yksi erityisavustaja.

Koulu ja päiväkoti ovat maalaiskylän sydän

Aluehallintaviraston raportissa kerrottiin myös rotta- ja hiirihavainnoista. Rakennuksessa on toiminut päiväkoti nyt kymmenisen vuotta.

– Ennen päiväkodin avaamista yli kymmenen vuota sitten kellaritiloissa oli tehty rottahavainto. Kyseessä on vanha talo, joten hiiret pyrkivät nousemaan syksyllä ylös. Hiirien tiet on nyt tukittu ja rottia ei ole havaittu päiväkodin tiloissa.

Päiväkodin puolella rakennettu uusi osa on Lehdon mukaan kasvojenkohotus rakennukselle. Vanhoja tiloja haluttiin myös yhtenäistää uuden tilan kanssa, joten vanhoja tiloja kunnostettiin tarpeiden mukaan ja hankittiin uusia huonekaluja.

– Minun mielestä onnistuimme hyvin, tilat ovat nyt hyvin esteettiset ja leikkiin ja oppiin innostavat. Oppimisympäristö ei ole pelkästään sisätilat, vaan myöskin ulkotilat. Maalaisympäristössä koulu ja päiväkoti ovat se kylän keskus. Täällä järjestetään kaikkea muutakin kylän toimintaa, niin kuin maalaiskylissä yleensä. Mielestäni on ihanteellista, että tämä on vielä nykyäänkin mahdollista, Lehto miettii.

Pihapiirissä on myös toinen rakennus, joka toimii pelkästään kouluna. Päiväkoti saa käyttää koulun liikuntasalia.

Hiiri sai suuret mittasuhteet

Päiväkodeilla on määräaikaiset terveydensuojelulliset tarkastukset, joissa puutteista huomautetaan ja ne pitää korjata. Hajalan tapauksessa puutteita oli kertynyt, joka johti päiväkodin sulkemiseen.

– Jos jotain puutteita löytyy, niin hoidamme ne yhteistyöllä. Jos tehdään vaikka hiirihavainto, niin ilmoitamme siitä kiinteistöhuoltoon. Tässä tapauksessa tuntui vain, että hiiri vanhassa rakennuksessa sai melkoiset mittasuhteet. Tapaus paisui, silloin kun tämä tuli ilmi. Se oli tietenkin surullista Hajalan ihmisille, jotka ovat nyt onnellisia siitä, että päiväkoti avattiin uudelleen.

Lehdon mukaan pieneen kylään toivotaan myös uusia asukkaita, mikä tietenkin edellyttää toimivaa koulua ja päiväkotia.

– Olemme tehneet voitavamme, en tiedä, mitä oltaisiin voitu tehdä paremmin. Kaikki on kunnossa ja lapsilla on hyvä olla, mikä on pääasia. Eihän päiväkotia olisi voitu avata uudelleen, jos kaikki ei olisi ollut laillisesti kunnossa.

Lehto kertoo, että vielä 70-luvulla kylällä oli kauppoja ja pankkeja. Ne ovat kuitenkin lähteneet, mutta koulu ja päiväkoti jäivät.

– Koko Suomessa mietitään rahaa ja paikkoja laitetaan kiinni. Salossa päätettiin sijoittaa rahaa pieneen Hajalan kylään, minusta se on tosi positiivinen juttu, Lehto summaa.

Lue myös:

    Uusimmat