HIFK:lle huonoja uutisia: TPS-ottelussa loukkaantunut voimahyökkääjä sivussa helmikuulle saakka

Jääkiekon Liigassa pelaava HIFK tiedotti tiistaina ikävistä uutisista. 33-vuotias Juho Keränen on sivussa helsinkiläisjoukkueen vahvuudesta noin neljä kuukautta.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa lauantain liigakierrokselta.

HIFK tiedotti tiistaina nettisivuillaan hyökkääjä Juho Keräsen loukkaantuneen viime torstaina pelatussa HIFK-TPS-ottelussa. Vammaa ei täsmennetty tarkemmin. Keräsen arvioidaan olevan sivussa noin neljä kuukautta eli paluu koittaisi helmikuun puolivälissä.

33-vuotias Keränen on kokenut pelaaja. Hän on edustanut urallaan yhdeksällä kaudella Oulun Kärppiä ja kaksi kautta HPK:ta. Hyökkääjä pelasi viime kaudella Hämeenlinnan lisäksi myös Rauman Lukossa.

Keränen siirtyi kesällä HIFK:n riveihin. Voimahyökkääjä on tehnyt kymmenessä ottelussa tehot 2+3.

Peluri voitti Suomen mestaruuden vuosina 2014 ja 2015 sekä pronssia keväinä 2006 ja 2016. Palkintokaapissa on myös SM-hopea Kärpistä ja Mestis-mestaruus Kajaanin Hokista. 

Lue myös:

    Uusimmat