Utajärven Mustikkakankaalla myhäilee tyytyväinen yrittäjä. Orasko Oy:n uusi saha käynnistyy ihan näillä näppäimillä ja tulevaisuus näyttää aikakauteen nähden valoisalta. Yrittäjänä taipaleelle mahtuu aina haasteita ja riskejä, mutta Hany Yacubille matka Egyptin kuumilta hiekka-aavikoilta Pohjois-Pohjanmaan pakkasiin sahayrittäjäksi on ollut kannattava oppikoulu.
– Minä olen ollut yrittäjyyden tiellä nuoresta pojasta alkaen. Isäni oli yrittäjä ja sain olla mukana näkemässä ja kokemassa yrittäjyyttä, lopulta myös vastata yrityksen toiminnasta. Kertoo Hany Yacub.

Yacub saapui Suomeen 2004 ja perusti perheen Varkauteen. Hän perehtyi puu- ja sahateollisuuteen ja ryhtyi välittämään suomalaista sahatavaraa kotimaahansa Egyptiin.
– Egyptissä suomalainen mänty on erityisen arvostettua. Maassa on 105 miljoonaa asukasta ja joka vuosi siellä rakennetaan 1½ miljoonaa asuntoa. Suomalaista petäjää halutaan käyttää niin talonrakennuksessa kuin huonekalujen valmistuksessa.
Orasko Oy:n hallinto toimii Kuopiossa. Välityskaupan kautta saadut kontaktit ohjasivat Hany Yacubin tutustumaan myös Utajärven sahayrittämiseen, jonka johdosta hän päätyi vuonna 2017 ostamaan Utajärven Mustikkakankaan teollisuusalueelta kokonaisen sahatuotannon.
Heti tuotannon ostettuaan Yacub lähti kehittämään sahan toimintaa. Kolmessa vuodessa Orasko Oy:n Mustikkakankaalla aloittanut tytäryhtiö Haadex Oy:n kapasiteetti kasvoi kolminkertaiseksi, jonka johdosta Yacub päätti käynnistää uuden sahan rakentamisen. Uuden sahan, emoyhtiö Orasko Oy:n rakentaminen aloitettiin Mustikkakankaalla vuonna 2018. Juuri valmistunut sahalinja mahdollistaa nyt monipuolisemman sahatavaran tekemisen. Kun Haadex Oy:n tuotantovolyymi on noin 45 -50 000 m³ vuodessa, uuden sahalinjan kapasiteetti on 140 000 m³ vuodessa.



