THL kertoo tiedotteessaan hepatiitti E -tartuntojen määrän kasvaneen alkuvuonna. Tartuntojen yhteys lihatuotteisiin vaatii lisäselvitystä.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL kertoo, että sen tartuntatautirekisteriin on jo tammi-helmikuun 2024 aikana ilmoitettu 44 hepatiitti E -tapausta eri puolilta Suomea. Sairaalahoitoon tapauksista on joutunut 27.
Määrä on tavallista reilusti suurempi, sillä THL:n mukaan tartuntatautirekisteriin ilmoitetaan vuosittain vain noin 20–60 hepatiitti E -tapausta. Esimerkiksi viime vuonna tapauksia oli yhteensä 30.
THL:n haastattelemista 26 tapauksesta kaikki paitsi yksi olivat nauttineet lihaa tai lihaleikkeleitä ennen sairastumistaan. 22 mainitsi meetvurstin tai salamin eri tuotemerkeiltä. Koska lihatuotteita kuitenkin nautitaan yleisesti, vaatii havainnon merkitys vielä lisäselvitystä, painottaa THL tiedotteessaan.
Hepatiitti E -virukset voivat säilyä kylmäsavustetuissa kestomakkaroissa, joita meetvursti ja salami ovat, jos virusta on ollut raaka-aineissa.
Myös Belgiassa ja Tsekissä hepatiitti E -tapauksia on ilmoitettu tavanomaista enemmän tammikuun aikana. THL genotyypittää todetut virukset ja vertaa niitä muissa maissa todettuihin tapauksiin tunnistaakseen mahdollisen kansainvälisen epidemian.
