Suomalainen televisiopersoona ja aikuisviihdetähti nähtiin vieraana Marja Hintikka Live -ohjelmassa.
Henry Saari, 52, tuli tutuksi 1990-luvun alkupuolella, kun hänet kruunattiin hänet kruunattiin Mr. Finlandiksi vuonna 1993.
Vuonna 1995 Saari vaihtoi alaa ja alkoi luomaan uraa aikuisviihteen parissa. Hän on esiintynyt urallaan kymmenissä aikuisviihde-elokuvissa ja toiminut myös tuottajana.
Viime vuosina Saari on ollut vähemmän esillä julkisuudessa. Vuonna 2015 hänet nähtiin pienessä roolissa kauhukomedia Bunny the Killer Thing.
Saari yllätti eilen maanantaina esiintymällä Marja Hintikka Live -keskusteluohjelmassa. Saari osallistui siemennesteanalyysiin, jossa selvitettiin, löytyykö 21-vuotiaan, 38-vuotiaan ja 52-vuotiaan siemennesteistä merkittäviä eroja.
Saarelta irtosi tiukan paikan edessä hervottomia vitsejä.
– Mietin, että onko näillä kavereilla käytössä samoja videoita tai lehtiä, joissa minäkin olen ollut! Se vähän pelotti, Saari arvuutteli ohjelmassa yleisön nauraessa.
Saari sai ohjelmassa hyviä uutisia, sillä tutkimusten mukaan hänen siemennesteensä tilavuus oli mitä mainioin, siittiöitä riitti ja niiden liikkuvuus oli vilkasta.
Voit katsoa MHL-jakson täältä.
Uusimmat
-
23:36
MTV seuraa: Mikael Granlundilta älytön hölmöily Leijonien takaa-ajon aikana
-
23:32
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
Lataa lisää