Mainos

Henkisen krapulan taustalla voi olla suuria ongelmia

Krapulan taustalla on monia syitä. Joskus krapula korostaa myös muita ongelmia elämässä.

Krapula johtuu keskushermoston yliärtymyksestä, kehossa alkoholista muodostuvasta asetaldehydistä, nestetasapainonhäiriöstä ja verensokerin mataluudesta. Lisäksi esimerkiksi unettomuus pahentaa oireita. Joskus moraalinen krapula voi vallata mielen, vaikkei siihen olisi erityistä syytä.

Eiran sairaalan alkoholismiin perehtynyt yleislääkäri Simo Granat kehottaa silti kaivelemaan oman pään sopukoita, jos olo krapula-aamuna tuntuu henkisesti heikolta. Onko olotilaan sittenkin syytä, onko alkoholia kulunut liian suuri määrä?

Granat muistuttaa, että Suomessa alkoholi on ristiriitainen asia. Toisaalta sitä ei mielletä hyvällä, mutta sen nauttiminen on kuitenkin sallittua.

– Alkoholin käytöstä koetaan syyllisyyttä. Suomessa alkoholi on monelle iso ongelma, joten osalle se tulee kiellettynä asiana, sitä ei sovi käyttää. Toisaalta kaikki onkin sallittua ja meininki on ihan mitä hyvänsä, Granat vertailee.

Johtuuko krapulasi muusta ongelmasta?

Omat tuntemukset alkoholia kohtaan voivat tulla kulttuurista, kasvatuksesta tai kotoa opitusta.

– Alkoholista puhutaan huonossa mielessä, ja sen nauttiminen on kovin humalahakuista. Silloin huono omatunto tulee herkästi, miettii Granat.

Jos aamulla mielen valtaa moraalinen krapula, muttei mielestään ansaitse niin kovia tunnontuskia, voi asiaa miettiä uudemman kerran. Granat muistuttaa, että olotila johtuu myös ihmisen psyykestä ja siitä, miten kunkin omatunto asioita tuntee.

– Yleensähän morkkis tulee siitä, mitä on tapahtunut, mitä on tehnyt ja mitä ei muista. Alkoholin vaikutuksen alaisena estottomana tulee sanottua ja tehtyä asioita. Kun realiteetit iskevät, alkaa tajua, että impulssikynnys on madaltunut.

Pakotatko itsesi pärjäämään?

Jos oma taso on pysynyt samana mutta olo on silti ahdistunut, kehottaa Granat miettimään vielä syvemmin. Voisiko olotila johtua oman mielen rakenteesta? Onko taustalla muita ongelmia, jotka vaivaavat krapulassa? Voi olla, että ihmisellä on psyykkisesti hyvät pärjäämiskeinot, joiden avulla hän jaksaa ja pärjää arjessa, mutta jotka luhistuvat heikkona hetkenä.

– Krapulassa fyysiset voimat ja psyykkinen vointi ovat huonoja. Silloin voi kaikki pettää. Patoutuneet asiat pääsevät pinnalle. Se ei liity alkoholiin, vaan itse tilanteeseen. Heikkona hetkenä kaikki putkahtaa pinnalle. Kun ei enää jaksa, ei jaksa. Kaikki tuntuu hankalalta, Granat kuvailee.

Tilanne voi olla merkki muista ongelmista, joiden vuoksi voi olla syytä hakeutua ammattiauttajalle.

– Jos seuraavana päivänä kaikki murheet pääsevät valloilleen, kannattaa miettiä, onko se alkoholista johtuvaa, vai onko taustalla pidempikestoista ongelmaa, joka on pystytty maskeeraamaan jollain muilla, omilla pärjäämiskeinoilla, Granat tuumaa.

AVA / Siiri L'Ecuyer

Kuva: Shutterstock

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.