Henkilökohtainen avustaja kavalsi sokealta ikämieheltä yli 10 000 euroa – nainen törsäsi rahoja kondomeihin, karkkeihin ja kosmetiikkaan
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Vihdissä henkilökohtaisena avustajana toimineen 42-vuotiaan naisen törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen.
Henkilökohtainen avustaja oli heinäkuun 2012 ja huhtikuun 2019 välisenä aikana siirtänyt sokean iäkkään miehen rahoja omalle sekä perheenjäsentensä tilileille ja tehnyt käteisnostoja miehen luottokortilla.
Lisäksi hän oli ostanut avustettavan miehen kortilla omaan kotiinsa kuuluvia päivittäistavaroita, polttoainetta ja maksanut muita omaan kotitalouteensa liittyviä maksuja. Osan näistä summista hän oli naamioinut muun muassa kilometrikorvauksiksi, joihin hän oli työssään oikeutettu.
Ostosten joukossa oli muun muassa terveyssiteitä, kondomeita, kosmetiikkaa ja isänpäiväkortti. Ostokset sisälsivät myös runsaasti alkoholia ja makeisia.
Lahjarahoja lapsille
Vääryydellä tehtyjen maksujen summaksi oli vuosien aikana kertynyt hieman yli 10 174 euroa.
Avustaja kiisti syytteen törkeästä kavalluksesta ja perusteli, että hän oli saanut mieheltä luvan erilaisten maksujen suorittamiseen. Henkilökohtainen avustaja ja hänen kollegansa kirjasivat miehen kodissa päivän aikana tehtyjä toimia muistikirjaan. Tarkkaa kirjanpitoa maksuista ja niiden perusteista ei kuitenkaan ollut pidetty.
Nainen oli toiminut sokean miehen henkilökohtaisena avustajana vuodesta 2007 saakka.
Kirjallisina todisteina käytettiin muun muassa tilisiirtoja, S-ryhmän kaupoissa tehtyjä hankintoja sekä sähköposteja ja tekstiviestejä.
Avustaja väitti muun muassa, että mies olisi halunnut lahjoittaa rahaa avustajan tyttären leirikoulua, partiota ja rippilahjaa varten. Avustajan mukaan hänen lapsensa olivat esimerkiksi leiponeet miehelle ja tehneet pieniä aputöitä hänelle.
Käräjäoikeus piti kuitenkin epäuskottavana, että avustettava mies olisi puolen vuoden aikana lahjoittanut tällaisiin toimiin peräti 620 euroa.
Riippuvaisessa asemassa
Oikeus katsoi, että naisen toiminta täytti törkeän tekomuodon tunnusmerkistön, koska kavallus oli kohdistunut sokeaan ja iäkkääseen henkilöön, joka oli riippuvainen henkilökohtaisesta avustajastaan.
1978 syntynyt nainen tuomittiin käräjillä puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänen korvattavakseen koitui lähes 27 500 euroa erilaisia korvauksia muun muassa anastetuista varoista ja oikeudenkäyntikuluista.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Tuomittu nainen tai syyttäjä voivat valittaa siitä halutessaan hovioikeuteen.
Uusimmat
-
07:33
Pyrkiikö Venäjä vaikuttamaan Suomeen MM-turnauksessa? Turvallisuusjohtaja kertoo, mihin Tampereella on varauduttu
-
07:21
Kevin De Bruyne hurjasteli neljä maalia – Manchester City jatkaa Valioliigan piikkipaikalla
-
07:13
Floridassa viime kesänä romahtaneen tornitalon uhreille 997 miljoonan dollarin korvaussopu
-
07:11
Eri kananmunien todelliset erot: Kannattaako ostaa vapaan kanan munia vai ulkokananmunia?
-
07:07
Tappara-ikonin upea ura ohi – kolmannen SM-kullan tuonut kausi piti sisällään myös myrskyjä
-
07:02
Jukka Jaloselta ylistyssanat Mikael Granlundille – Leijonille tipahti hyvin mieluisa vahvistus
-
06:47
Pohjois-Koreaan koronasulku – vahvistaa maan ensimmäisen koronatartunnan
-
06:40
Aleksander Barkov loisti Floridan upeassa nousussa – Panthers ensi kertaa 10 vuoteen niskan päällä
-
06:30
Mariupol pommitettu "keskiaikaiseksi ghetoksi", Ukrainan vastaisku menestyksekäs – MTV Uutiset seuraa sotaa Ukrainassa
-
06:29
Kryptovaluuttaa käytetään Venäjän pakotteiden kiertämiseen ja Ukrainan auttamiseen – asiantuntija kertoo, miten
-
06:25
"Tamin" odottamaton ongelma, Pasi Nurminen taklasi studioisännän – nämä hulvattomat studiohetket on nähtävä
-
06:25
Jos yrität saada parkkisakon kumottua, pidä huoli, että perustelusi ovat paremmat kuin tällä naisella – "Valitus on kokonaisuudessaan täysin aiheeton"
-
06:16
Oppositiopoliitikko Violetta teljettiin "lääketieteellisen vankilaan" – dokumentti kertoo, kuinka koronaa käytettiin Putinin vaaliaseena
-
06:14
Kaapo Kakon häikäisevä suoritus villitsi – hullut minuutit pelastivat Rangersin kauden jatkon
-
06:06
Selvitys: Satoja kuoli alkuperäisväestön lapsille tarkoitetuissa sisäoppilaitoksissa Yhdysvalloissa
-
06:00
MTV selvitti: Kuusamon Suurpetokeskuksessa arveluttavaa eläintenpitoa – karhujen sisäsiittoisuutta, vaarallisia aitoja ja eläinsuojeluilmoituksia
-
05:53
Leijonien kotikisahuuma muuttui dramaattisesti – syytä 48 vuoden takaiseen traumaan pohditaan edelleen: "Tässä on yhden ihmisen elämästä kysymys"
-
05:37
Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin kertomassa tänään kantansa Nato-jäsenyyden hakemisesta – MTV seuraa
-
02:00
Pysäyttävä varoitus: Hakkuiden lisääminen vaarantaa ilmastotavoitteet
-
23:49
Venäjää tukevat hakkerit lamauttivat Italian viranomaisten verkkosivuja
-
Lataa lisää
