Helvetin enkelien kaveri katosi jäljettömiin Lappeenrannassa – Syyte: Jengipomo pieksi kadonneen ystävää hiljaiseksi ja tivasi rahoista

Lappeenrannan Helvetin enkeleiden väkivaltajutut ja kansainvälisen Outlaws-liivijengin rantautuminen Suomeen ovat saaneet puheet jengien mahdollisesta välienselvittelystä koville kierroksille.

Keskiviikkona julki tulleiden syytteiden perusteella alkuvuoden väkivalta Kaakonkulmalla ei ole jengien välistä taistelua, vaan enkeleiden ja jengin lähipiiriin keskinäistä kostonkierrettä.

– Totta kai tutkinnassa on huomioitu, liittyvätkö tapahtumat Outlawsiin ja enkeleihin. Ainakaan esitutkinnan aikana sellaista viitettä ei ole tullut, sanoo rikoskomisario Marko Heinonen.

Pahoinpitely pesäpallomailalla, käsirysy ja kiilaaminen

Syytteen mukaan kaksi enkelien alokasjäsentä yritti kiilata maaliskuussa autoilijan tieltä ja pahoinpiteli tätä pesäpallomailalla.

Lisäksi Hells Angels MC Carelian pomoa ja alokasjäsentä syytetään oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta, eli väkivallasta erästä miestä kohtaan imatralaisen Startti Pubin edustalla. Lappeenrannan enkelien johtohahmo on myöntänyt joutuneensa käsirysyyn baarin edessä, mutta kaikki syytetyt kiistävät rikokset.

Pubin edessä köniinsä saanut kertoi kuulusteluissa, että epäilee turpasaunan syyksi kaverinsa katoamista. Kadonnut Kalle Korpiniemi liikkui enkelien kanssa, kantoi pahoinpidellyn mukaan suuria rahasummia ja säilytti varoja maastokätkössä.

– Luulen, että (enkelien paikallinen johtaja) luulee minun tietävän, missä Kalle säilyttää rahoja, pahoinpidelty sanoi esitutkinnassa.

Kuulustelujen mukaan paikallisen Helvetin enkelien osaston johtaja oli tivannut uhrilta tämän puheista poliisille. Esitutkinnan mukaan jengipomo oli kieltänyt puhumasta katoamisesta ja kysellyt Korpiniemestä ja rahoista.

Kosto rynnäkkökiväärillä

Pubin tapahtumien jälkeen sekä ravintolan edustalla köniinsä saanut ja maaliskuussa Valtatie 6:lla autokiilausten kohteeksi joutunut lähtivät syytteiden mukaan kostoretkelle. Mukana oli myös aiemmin Kotkan Helvetin enkeleihin kuulunut mies, jolla oli esitutkinnan mukaan katkera naisasioiden vuoksi Lappeenrannan enkeleiden pomolle.

Syytteen mukaan miehet ampuivat rynnäkkökiväärillä useita laukauksia Helvetin enkeleiden kerhotilaa kohti Lappeenrannassa. Syytetyt ovat esitutkinnassa myöntäneet laukaukset, vaikka vastuusuhteista ja laukausten tarkoituksesta on eri versioita. Kolmikkoa syytetään murhan yrityksestä.

Valtatie 6:n tapahtumien syistä poliisi ei ole saanut selkeää kuvaa. Autotiellä kiilattu oli aiemmin kuulunut Outlawsien kokelasjengiksi muuttuneeseeni Fifteen MC South Careliaan ja sittemmin enkeleitä sympatiseeraavaan ja jo lakkautettuun jengiin.

ADIOS – Enkelit kuolevat Outlaw-osavaltioissa

Rikosylikomisario Christer Ahlgren keskusrikospoliisista kertoo, että poliisi on epäillyt Suomessa noin kymmenessä tapauksessa väkivaltaisuuksien syyksi Helvetin enkeleiden ja Outlawsin kiristyneitä välejä. Ahlgrenin mukaan näyttö yhteydestä on jäänyt aina lopulta uupumaan ja tapaukset ovat jääneet lähinnä nahistelun tasoisiksi.

Ahlgren ei suostu avaamaan tapauksia, mutta hänen mukaansa niitä on tapahtunut etelästä Ouluun. Outlawsilla on kokelaskerhot Jyväskylässä ja Lappeenrannassa, mutta hänen mukaansa ihmiset liikkuvat.

Outlaws ja enkelit ovat ottaneet usein yhteen Suomen ulkopuolella. Yhdysvaltalaislähtöisen Outlawsin sloganina on ADIOS-kirjainyhdistelmä, joka tulee sanoista Angels Die In Outlaw States eli enkelit kuolevat Outlaws-osavaltioissa. 

Lue myös:

    Uusimmat