Helvetillinen kolari Emmerdalessa – mitä kaikkea autoilijat voivatkaan tästä oppia

Britanniassa esitettiin lokakuussa Emmerdale-sarjan jakso, jossa useat sarjan henkilöt ovat mukana massiivisessa kolarissa. Jakso nähdään Suomessa myöhemmin.

Pyysimme asiantuntijaamme, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaista analysoimaan kohtauksen tapahtumia. Hän ruotii kirjoituksessaan, mitä kaikkea tästä voidaankaan liikenneturvallisuuden näkökulmasta oppia.

Kohtauksen alussa James putoaa sillalta Ashleyn kuljettaman auton tuulilasiin. Tämä on kieltämättä tilanne, jonka ennalta arvaaminen on kirkkoherrallekin käytännössä mahdotonta. Tapahtuma on hyvä osoitus siitä, että koskaan ei tiedä, mitä liikenteessä voi sattua. 

Toisin kuin Ashleyllä – muilla onnettomuuteen joutuneilla kuljettajilla olisi ollut omalta osaltaan mahdollisuus ehkäistä onnettomuuteen joutuminen. 

Piercen katse kohdistuu epäolennaiseen

Piercen katse liimautui pitkäksi aikaa taustapeilissä näkyvään, pyörivään onnettomuusautoon. Lähtökohtaisesti kuljettajan on tietenkin seurattava edessä olevaa liikennetilannetta, jos eteenpäin ollaan ajamassa. Liian pitkä taustapeiliin tuijottaminen kostautuu, kuten tuosta kohtauksestakin on pääteltävissä.

Piercen kohdistaessa katseensa takaisin eteenpäin hän tajuaa edessä ajavan katumaasturin jarruttavan. Pierce joutuu tekemään hätäjarrutuksen, jonka johdosta hänen autonsa kääntyy ja pysähtyy tielle poikittain. Mielenkiintoista tässä on se, että Piercen ajaman Skoda Octavian renkaat lukkiutuvat, mikä aiheuttaa auton sivuluisun ja kääntymisen. Tuon ikäisessä Skodassa on kyllä jo oikeasti lukkiutumattomat ABS-jarrut, joilla hätäjarrutettaessa auton käytöksen pitäisi olla aivan erilaista. Tämä lienee sitä TV-sarjaan luotua dramatiikkaa. 

Mitä tästä sitten voimme oppia? Monella onnettomuuspaikalla aiheutuu ainakin vaaratilanteita – joskus jopa lisäonnettomuuksia – siitä, kun muu liikenne alkaa liiaksi seurata onnettomuutta tai sen raivausta. Kuljettajan pitäisi aina muistaa keskittyä olennaiseen – ajamiseen. Mikäli tilanne edellyttää onnettomuuden uhrien auttamista, on auto pysäytettävä turvalliseen paikkaan ja vasta sitten mentävä selvittämään, millaista apua tarvitaan.

Paddy ja Rhona keskittyvät keskustelemaan

Myös Paddy keskittyy Piercen tavoin epäolennaiseen. Hänen huomionsa vie keskustelu kyydissä istuvan Rhonan kanssa. Keskustelu on omiaan aiheuttamaan tarkkaamattomuutta eli viemään ajatukset pois ajamisesta. Kyseisessä kohtauksessa riskiä vielä nostaa se, että kuljettaja osallistuu keskusteluun myös katseellaan. Paddy katsoo useita sekunteja kerrallaan vieressä istuvan Rhonan viehkeisiin silmiin. Auton edetessä maantienopeudella 22–28 metriä sekunnissa, on todennäköisyys sille, että edessä jotain olennaista jää huomaamatta, erittäin suuri. 

Tämän parivaljakon kohdalla tarinan opetus on, että kuljettajan tulisikin muistaa keskustella niin, että katse on ajamisen kannalta olennaisissa asioissa. Kyllä keskustelukumppani sen ymmärtää. Ajatukset on syytä pitää ajamisessa – ei keskustelussa. 

Tästä tapauksesta voidaan ammentaa oppia myös passiivisen turvallisuuden puolelle. Kohtauksessa nähdään, miten Paddyn kuljettaman auton katto painuu kuljettajan puolelta pahasti kasaan. Näin tapahtuu onnettomuuksissa, joissa auto kierii katon kautta ympäri tai esimerkiksi hirvikolarissa, hirven kaatuessa katolle. Näissä tilanteissa on tärkeää, että kuljettajan ajoasento on oikein säädetty. Jos kuljettajan istuin on liian korkealla ja kuljettajan päälaki lähellä kattoa, aiheuttaa katon sisään painuminen erittäin helposti vakavia, halvaannuttavia, niskavammoja. Istuimen korkeus tulisi säätää niin, että kuljettajan silmät ovat korkeussuunnassa tuulilasin puolivälin kohdalla. Tällöin kuljettajan päälaen ja auton katon väliin jää noin 20 senttiä tyhjää tilaa.

Aaronin tarkkaavaisuus Robertissa ja tämän puhelimessa

Viimeisenä tieltä suistuvat Aaron ja Robert. Kuten Paddyllä, myös Aaronilla katse harhailee matkustajassa ja ajatukset keskustelussa. Oman osansa soppaan tuo Robertin käsissä oleva kännykkä, johon myös Aaron kiinnittää huomiotaan. 

Elektroniset laitteet ovat meillä liikenteessä todellinen ongelma. Puhelimen, navigaattorin tai monimutkaisen kosketusnäytön käyttäminen vie kuljettajan huomiota erittäin herkästi – ja kuten Emmerdalen kohtauskin osoitti, puhelimen ei aina tarvitse olla edes kuljettajan. 

Puhelimen soidessa tai piipatessa kuljettajan ajatukset siirtyvät ajamisesta miettimään, että keneltähän viesti tuli ja mikä on sen sisältö. Tämä johtaa helposti siihen, että myös katse kääntyy pois tiestä, puhelimeen. Valitettavan usein kuljettaja vielä päätyy ottamaan puhelimen käteensä, jolloin auton hallintakin vaikeutuu. 

Tarkkaamattomuus siis vaikuttaa ainakin kuljettajan ajatteluun, keskittymiseen, havainnointiin ja auton hallintaan. Kuten kohtauksessa tuli osoitettua, nämä vaikutukset kostautuvat erityisesti silloin, jos edessä on yhtäkkiä jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Emmerdale arkisin MTV3-kanavalla

***

Rekkakuskin erikoinen: liikenneympyrää väärään suuntaan 3:31

Lue myös:

    Uusimmat