Helsinkiläispoliitikko esitti afrikkalaistaustaisten pakkosterilisaatioita ja kuvasi maahanmuuttajia elukoiksi – KKO ei myöntänyt valituslupaa

Perussuomalaisista erotetun helsinkiläispoliitikko Olli Sademiehen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan jää voimaan. Korkein oikeus kertoi keskiviikkona, että ei tutki rikosasiaa. Sademies itse haki valituslupaa.

Sademiehen saama sakkotuomio tuli vuoden 2015 Facebook-kirjoittelusta. Hän muun muassa esitti afrikkalaistaustaisten lapsimäärää täällä rajoitettavaksi afrikkalaismiesten pakkosterilisaatiolla. Lisäksi hän ehdotti maahanmuuttajille omia joukkorangaistuksia ja kuvasi heitä elukoiksi.

Hovioikeus ei viime vuonna muuttanut Sademiehen käräjiltä saamaa tuomiota. Hovioikeuden mukaan ehdotukset loukkaavat näihin ryhmiin kuuluvien ihmisarvoa. Sademies oli vaatinut syytteen hylkäämistä, ja hänen mukaansa kyse oli muun muassa poliittisen keskustelun avaamisesta.

Sademies, 70, tuomittiin kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 50 päiväsakkoon.

Jo käräjäoikeus otti huomioon, että Sademies julkaisi kirjoitukset kunnallispoliitikkona. Hän on myös entinen poliisivirkamies. Nämä huomioiden osa ihmisistä on hyvinkin ottanut kirjoitukset todesta, käräjäoikeus arvioi. 

Lue myös:

    Uusimmat