Junes Lokalle sakkotuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka on saanut sakkotuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Oulun käräjäoikeuden mukaan Lokan nettiin lataamat videot kuvaavat muslimit ja maahanmuuttajat ala-arvoisina muihin ihmisiin nähden. Siten videot loukkaavat ihmisarvoa ja uskonnonvapautta, oikeus katsoo.

Lokka on julkaissut netissä kaksi videota. Toinen niistä sisältää elokuussa 2016 Helsingissä mielenosoituksen yhteydessä pidetyn englanninkielisen puheen, jossa puhuja solvaa maahanmuuttajia ja islaminuskoisia ihmisiä.

Tämän videon Lokka on julkaissut useina eri kieliversioina. Toisella videolla sama puhuja esiintyy syyskuussa 2016.

Oikeus tuomitsi Lokan 70 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan on 630 euroa. Koska Lokka on ollut poliisitutkinnan vuoksi vangittuna kolme päivää, oikeus alensi maksettavan sakkomäärän 61 päiväsakkoon eli 549 euroon.

Junes Lokkaa vastaan on nostettu myös syytteet neljästä kunnianloukkauksesta sekä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Näitä syytteitä ei vielä ole käsitelty oikeudessa. Lokan lisäksi syytteessä on kaksi muuta ihmistä. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Viime vuoden huhtikuussa Oulun käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoon, joka käräjäoikeuden mukaan loukkasi Junes Lokan kunniaa. Vehkoo luonnehti yksityisessä Facebook-kirjoituksessaan Lokkaa muun muassa rasistiksi ja natsiksi.

Lue myös:

    Uusimmat