Helsinkiläinen CompuCafé oli ”maailman ensimmäinen” nettikahvila – harva uskoi internetin lyövän läpi

Maailman ensimmäisenä pidetty nettikahvila CompuCafé perustettiin aikanaan Helsingin Kluuviin.

CompuCafé avattiin Kluuviin vuonna 1993. Varmuudella yksi maailman ensimmäisistä nettikahviloista herätti aikanaan paljon kiinnostusta ja uteliaita vierailijoita, mutta internetiin ei tuolloin vielä uskottu.

– Meitä oli kolme kundia, jotka päättivät perustaa tietokonekapakan, muistelee Larri Helminen, yksi nettikahvilan perustajista.

Idea syntyi oluen äärellä Porvoon Seurahuoneella. Pöydän ääressä istuivat myös Eero Nurmikko ja Eero Laesterä.

MacUutiset-lehdessä työskennelleet kaverukset keksivät, että olisi mukava tehdä lehteä ympäristössä, johon voisi tuoda tietokoneita, joista kirjoitettiin.

Asiakkaita kahvilassa riitti. Niinkin paljon, että CompuCafé muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1994 Annankadun ja Eerikinkadun kulmaan, joka näkyy nostalgisella videollakin.

Asiakaskunta koostui uteliaista mainostoimistojen työntekijöistä, jotka kävivät ihmettelemässä nettikahvilan laitteita. Nurmikko muistaa japanilaisten turistien vierailleen kahvilassa kameroiden kanssa ja jutelleen henkilökunnan kanssa ahkerasti.

Myös eläkeläisiä vilisi kahvilassa paljon.

– Nuorten ja työssä käyvien lisäksi eläkeläiset kävivät lähettämässä sähköpostia lastenlapsilleen, jotka opiskelivat maailmalla. Ihmettelimme vähän, mistä nämä mummot tulivat. He olivat ennakkoluulottomia, Nurmikko sanoo.

– Meillä ei ollut minkään valtakunnan ilmoittelua missään, koska ei me tarvittu. Väkeä riitti koko ajan enemmän kuin ihmisten kanssa ehti juttelemaan ja auttamaan.

Harva uskoi internetin tulevaisuuteen

CompuCafén futuristisesta sisustuksesta vastasi suomalainen mainosgraafikko Herbie Kastemaa. Tuolloin maltaita maksaneita laitteita saatiin maahantuojilta. Löytyipä kahvilasta myös magneettinauhalla toimiva bisserobotti.

– Kaikki oli niin uutta, että porukka tuli ja ihmetteli, että onko tällä tietotekniikalla tulevaisuutta.

Tuolloin harva uskoi, että internet tulisi lyömään läpi.

– Se oli jotain sellaista maailmaa, joka oli tuloillaan. Kenelläkään ei ollut käsitystä, että siitä tulisi valtavirtaa joskus.

Hullut ideat vievät eteenpäin

CompuCafé sulki ovensa vuoden 1995 lopussa.

Helmisen mukaan he olivat kenties liiankin edellä aikaansa.

– Kenelläkään ei ollut hajua, mihin maailma oli silloin menossa, Helminen kertoo.

Historiaan CompuCafé kuitenkin jäi. Nurmikko arvelee nettikahvilan olleen laajuudessaan ainakin maailman ensimmäinen.

– Huono puoli oli se, ettei se tuottanut ravintolalle juuri mitään. Ihmiset tulivat kuuntelemaan ja ravintolanpitäjien tullessa pyytämään tilauksia, hätistelivät heidät pois, Nurmikko muistelee.

Nurmikko ja Helminen pitivät erityisesti neuvontatyötään tärkeänä. Tällaisia paikkoja tarvittaisiin edelleen.

– Edelleen senioriväestö on tietämätön uuden tietotekniikan tarjoamista mahdollisuuksista, Helminen sanoo.

– Hiukan harmittaa, että puuha jäi kesken. Etenkin neuvontatyö, Nurmikko sanoo.

Aikanaan hulluna pidetty idea olisi ehkä saanut elää vielä pari vuotta pidempäänkin.

– Kannustan kaikkia, joilla on hulluja ideoita, koska niissä voi olla jotain, joka vie eteenpäin. Yrittämättä ei mitään oikein tapahdu, Helminen sanoo.

Katso myös:

Lue myös:

    Uusimmat