Helsinkiin halutaan lisää muistolaattoja natsi-Saksaan luovutetuille juutalaisille – Kimmo Sasi: "Muistuttavat ihmiskunnan julmuudesta"

Juutalaisviha kasvussa Saksassa: Juutalaiset pelkäävät jo lastensa puolesta 2:08
Sasi on huolissaan kasvavasta juutalaisvihasta. Aiheesta uutisoitiin viime vuonna.

Helsinkiin asetetaan viisi uutta muistolaattaa Suomesta natsi-Saksaan luovutettujen juutalaisten muistoksi, kertoo Holokaustin uhrien muisto ry tänään vainon uhrien muistopäivänä.

Yhdistys kertoo tiedotteessaan sopineensa taiteilija Gunter Demnigin kanssa viiden maahan kiinnitettävän muistolaatan, saksaksi stolpersteinin eli kompastuskiven kiinnittämisestä Helsingissä kesäkuussa.

Suomesta luovutettiin yhteensä kahdeksan juutalaispakolaista natsi-Saksaan toisen maailmansodan aikana. Näistä yksi selvisi hengissä sodan yli. Heistä kolmella on jo muistolaatta.

– Tarkoitus on, että muistokivet muistuttavat ihmiskunnan julmuudesta ja vaikuttavat niin, että me ajattelisimme, ettei koskaan enää, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoo yhdistyksen tiedotteessa.

Sasi kertoo tiedotteessa, että juutalaisten kansanmurhan pitää olla muistutus siitä, kuinka alas ei koskaan saa vajota uudelleen. Samalla se käynnisti kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän rakentamisen. Sasi on kuitenkin huolissaan nuorten aikuisten holokaustia koskevien tietojen määrästä ja Euroopassa lisääntyvästä antisemitismistä eli juutalaisvihasta.

– Tämän vuoksi on tärkeää, että holokaustiopetusta kouluissa Suomessa vahvistetaan. Lisäksi on tärkeää, että holokaustista kertovia museaalisia näyttelyjä ja muistomerkkejä on esillä eri puolilla maata, Sasi kirjoittaa.

Juutalaispaikolaisten lisäksi Suomi luovutti natsi-Saksalle sotavankeja vankienvaihdossa. Näiden henkilöiden joukossa oli myös juutalaisia.

Helsingin Tähtitorninmäellä sijaitsee vanhastaan luovutettujen juutalaispakolaisen muistomerkki. Lisäksi Helsingin juutalaisen seurakunnan sisäpihalla sijaitsee juutalaisuhrien muistomerkki.

Lue myös:

    Uusimmat