Helsinki-Vantaan lentoasema ei jäänyt ainoaksi kömmähdykseksi – Yle: Satamien matkustajia alettiin ohjata tiukemmin karanteeniin vasta tänään
Ulkomailta laivalla Helsinkiin saapuvia matkustajia on alettu ohjata aktiivisesti karanteeniin vasta torstaista lähtien. Ylen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antoi määräyksen satamien valvonnan tiukentamisesta keskiviikkona.
Suomen satamissa on kuitenkin jo hyvin hiljaista. Turun satamasta kerrotaan, että matkustajaliikenne on loppunut, ja hiljaista on myös Helsingin satamissa. Matkustajia tuli vielä alkuviikosta 200–300 päivässä, mutta määrä on edelleen pienentynyt, Helsingin satamasta kerrotaan. Liikennöintiä Helsingistä jatkavat vain Eckerö Linen Finlandia, Tallink Siljan Megastar ja Viking Linen Gabriella.
– Kaikkien Suomeen ulkomailta saapuvien matkustajien karanteeni alkaa jo satamasta. Yleensä karanteeniin ohjataan kotiin, mutta julkisten liikennevälineiden käyttö on ulkomailta tulevilta matkustajilta kielletty. Niille palaajille, joilla omaa kyytiä kotiin ei ole, valtio kustantaa taksikyydin kotiin saakka, sataman verkkosivuilla kerrotaan.
Palaaville laivamatkustajille tehdään myös koronatarkastuksia.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajien tiukempi kontrolli otettiin käyttöön viime viikon perjantaina.
Hallitus kertoi maanantaina aloittavansa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen takia. Samalla kerrottiin, että laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamista valmistellaan. Rahtiliikenne jatkuu normaalisti.
Rahdin ennakoidaan vähenevän pääsiäisen jälkeen
Suomen Satamaliitosta kerrotaan, että rahti on kulkenut tähän asti normaalisti. Koronakriisin alkuvaiheessa tuonti jopa kasvoi, mikä todennäköisesti johtui siitä, että yritykset kasvattivat varastojaan, kertoo Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä.
Konttien riittävyydestä on hänen mukaansa ollut jonkin verran keskustelua, mutta tuotteita pystytään siirtämään tarvittaessa muihin kuljetusmuotoihin.
– Meidän kannalta olennaista on, että Euroopan rajat pysyvät tavaraliikenteelle kunnolla auki, eikä Puolan ja Tshekin rajalla ala tökkimään, kuten on nyt nähty viime viikolla. Se heijastuu heti tänne, jos rekat eivät ehdi laivoihin, Mäkilä sanoo.
Turun sataman toimitusjohtaja Erik Söderholm kertoo, että heillä rahtia liikkui tonneissa laskettuna maaliskuussa suurin piirtein saman verran kuin helmikuussa.
– Helsingin liikenne Tukholmaan on pysäytetty, ja lähes
aikki siitä liikenteestä on tullut Turkuun ja Naantaliin, jossa palvelu jatkuu, Söderholm kertoo.
Hän odottaa, että tavaramäärä putoaa jonkin verran pääsiäisen jälkeen, koska tuotanto Suomessakin on vähentynyt.
– Ruoka ja lääkkeet kulkevat jatkossakin, eivätkä ne kuljetukset missään vaiheessa lopu. Meillä neljä laivaa päivässä lähtee Turusta Tukholmaan ja neljä tulee Turkuun.
Uusimmat
-
15:45
Täysi tuho kojelautakameralle: Tornado puhaltaa koko talon maan tasalle 6 sekunnissa
-
15:33
Annika Saarikko jyrähti keskustanuorille seksityöstä
-
15:30
Vuosi kuningas Charlesin kruunajaisista – hovi julkaisi muisteluvideon
-
15:25
EU ja Ranska toivovat Kiinan käyttävän vaikutusvaltaansa Venäjään
-
15:19
Vallilan taksiturma syyteharkintaan: kahta autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
-
15:08
Tapon yrityksestä vappuyönä epäilty jäi kiinni Helsingissä
-
15:07
Vauhkoontunut hirvi juoksentelee Turun Kupittaalla
-
15:00
Takaisinveto! Dippikastikkeessa keltainen kömmähdys – älä syö tätä tuotetta
-
15:00
Washingtonin yliopiston alueella halutaan katkaista suhteet Israeliin – opiskelijat eivät poistu ennen kuin vaatimuksiin on suostuttu
-
14:58
Moni myöntää ajaneensa sähköpotkulaudalla päihtyneenä
-
14:44
Meridronen öinen yllätyshyökkäys: Ukraina tuhosi venäläisen partioveneen Mustallamerellä
-
14:41
Rahapeliyhtiöillä tienannut yritti huiputtaa verottajaa väärentämällä tiliotteita
-
14:29
Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa valloittavissa nuoruuskuvissa!
-
14:26
Pullervo-norppa havaittu jälleen Saimaalla
-
14:11
Pörssisähkön hinta pomppaa tiistaiaamuna
-
14:08
Hannu lenkkeilee paljain jaloin kaupungissakin – tältä näyttävät jalkapohjat, kun juoksee ilman kenkiä
-
14:08
Kylian Mbappe ostanut jo luksusasunnon Madridista – myyjänä Espanjan supertähti
-
13:56
Palestiina-protestiaalto levisi maailmalta Helsingin yliopistoon – mielenosoittajat pystyttivät telttaleirin
-
13:33
Poliisin vanha tuttu iski kymmeniin Mercedes-Benzeihin Helsingin arvoalueella
-
13:30
Red Bull löysi Max Verstappenin autosta reiän
-
Lataa lisää