Red Bull löysi Max Verstappenin autosta selkeitä vaurioita, jotka hidastivat hänen vauhtiaan Miamin kisassa.
Max Verstappen ajoi Miamin GP:n toiseksi. Kaikille muille kuljettajille sijoitus olisi ollut hyvä, mutta alkukauden dominoineen hollantilaisen osalta voidaan puhua pettymyksestä. Verstappen itse kommentoi kisan jälkeen, että ei ollut tyytyväinen auton balanssiin kovilla renkailla, mikä hänen mukaansa selitti sen, ettei hän pärjännyt kisan lopussa voittoon ajaneelle McLarenin Lando Norrisille.
Verstappenin talli Red Bull kertoi kuitenkin oman syynsä sille, miksi Verstappenin vauhti ei riittänyt voittoon asti. Syy on tallin mukaan siinä, että Verstappenin auto kärsi huomattavaa vahinkoa, kun hollantilainen ajoi shikaanin suoraksi reilun 20 ajetun kierroksen jälkeen ja täräytti samalla päin muovitolppaa. Verstappenin Red Bullin pohja vaurioitui tallin mukaan niin pahasti, että se söi häneltä parhaan vauhdin.
– Törmäys teki paljon tuhoa auton pohjaan. Meidän pitää tutkia, mikä sen vaikutus oli, tallipäällikkö Christian Horner sanoo Motorsportin mukaan.
– Kyseessä on merkittävä osa pohjan vasenta puolta. Siitä puuttuu huomattava osa ja se taipuu erittäin paljon, mikä ei varmasti auta (vauhdinpidossa).
Hornerin kommentit ovat kuin vastaisku Verstappenin sanoille, joiden mukaan hänellä oli koko viikonlopun vaikeaa auton säätöjen ja renkaiden kanssa.
– En tuntenut oloani hyväksi koko viikonloppuna. Medium-renkailla tuntui vielä suhteellisen kelvolliselta, mutta kovilla renkailla tuntuma oli katastrofi, Verstappen kommentoi.
Hollantilainen ei myöskään huomannut eroa auton käyttäytymisessä ennen ja jälkeen shikaanin rajun ylityksen.
– Ei tuntunut erilaiselta, joten kenties auto oli jo valmiiksi hajalla, en tiedä. Osuin muovitolppaan ja vauhtini oli samanlaista, joten en osaa sanoa tuliko siinä tuhoa (autoon), Verstappen pyöritteli.
Hornerin näkemyksen mukaan asia ei ollut niin.
– Hän menetti 25 sekunnin sadasosaa ykkösmutkassa joka kierroksella. Johtuiko se auton kärsimistä vahingoista, tarvitsee vain nähdä kuvat autosta, ja mitä siitä puuttui, Horner linjasi.
Myöhemmin Verstappen pyörsi puheitaan ja yhtyi Hornerin sanoihin Red Bullin virallisessa lausunnossa.
– Kun veimme auton talliin, huomasimme, että sen pohja oli vaurioitunut. Siinä oli reikä, joka oli aiheutunut muovitolppaan törmäämisestä, Verstappenin kommentti kuului.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää