Helsingin Laakson sairaala-alueella on käynnissä poikkeuksellinen työmaa.
Helsingin Laakson sairaala-alueelle porataan geotermistä energiakaivoa, josta on tarkoitus tuottaa lämpöä ja viilennystä uudelle yhteissairaalalle.
Olympialaisia varten rakennetulta historialliselta Laakson kentältä ei tällä hetkellä kuulu hevosten hirnunta eikä kavioiden kapse. Lokakuisen sateisessa iltapäivässä humisee tasainen pihinä ja puhina, joka syntyy kunnianhimoisen projektin poraustyömaalta.
Laakson sairaala-alue on mittavien muutosten keskellä. Aivan ratsastuskentän vieressä rakentuvat yhteissairaalan uusi päärakennus sekä sairaalarakennus lasten- ja nuorten psykiatrialle. Lisäksi kunnostetaan suojeltuja sairaalarakennuksia.
Ainutlaatuinen hanke
Energiakaivon poraus on edennyt jo noin kilometrin syvyyteen ja tavoitteena on ulottua 3,5 kilometriin ennen vuoden loppua. Kyseessä on Suomen oloissa ainutlaatuinen hanke.
– Tämä on todella uniikki projekti, kertoo Laakson yhteissairaalan kiinteistöpäällikkö Antti Hyökki Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Porauksessa käytetään eteläkorealaista tekniikkaa ja vesivasaraporaa, jonka avulla terästankoja painetaan kallioon kilometrien syvyyteen. Työmaa on mittakaavaltaan harvinainen ja osa Helsingin kaupungin ja HUSin miljardiluokan sairaalahanketta.
Työmaakokonaisuus on edustajiensa mukaan tällä hetkellä suurin koko Suomessa yli tuhannella työntekijällään.
– Kahdella tai kolmella tällaisella kaivolla voidaan lämmittää käytännössä koko sairaala. Lämmönlähde on lähellä maan alla ja tärkeintä on, että piipusta ei tule mitään ulos, Hyökki sanoo.
Hyökin mukaan kaivon arvioitu käyttöikä on 40–50 vuotta. Kun veden kierto pysyy yllä, lämpöä voidaan tuottaa lähes ehtymättömästi.
Jos ja kun Laaksossa 3,5 kilometrin tavoitesyvyys saavutetaan, on se sarjassaan Suomen toiseksi syvin, vaikka viralliset luvat sallivat porauksen peräti neljään kilometriin asti.
