Helsingin Uutiset: Vuoden helsinkiläinen on varkaat taltuttanut sankarimyyjä

K-Marketin sankarimyyjä teki sen taas - taltutti varkaan paljain käsin 0:19

Vuoden helsinkiläinen 2015 -titteli meni murskaäänin pasilalaisen K-marketin myyjälle, joka taltutti useamman varkautta yrittäneen.

Helsingin Uutiset -lehden äänestyksen mukaan 22-vuotias Anna sai äänistä yli puolet, 58 prosenttia. Pasilalaisen K-marketin myyjä tuli tunnetuksi, kun kauppias Saku Kytölä julkaisi videot, joissa Anna taltutti myymälävarkautta yrittäneet henkilöt.

Ensimmäisessä kesäkuisessa videossa Anna pysäytti kaljavarkaan kaasusumutinta käyttäen ja toisella kertaa varkautta yrittänyt mies oli ilmoittanut kassalla olevalle Annalle, ettei häntä voisi estää. Mies yritti vain kävellä kassan ohi pizzat kädessään, mutta myyjä saa pienen taistelun jälkeen tavarat pois miehen käsistä. Mies poistui paikalta, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin.

Voittaja kommentoi Helsingin Uutisille luulleensa ehdokkaattaan ensin vitsiksi, mutta lähettää kiitoksia lopulta lähipiirilleen.

– Meillä on tosi hyvä työporukka, Anna sanoo.

Myös isoveljet saavat kiitokset vuoden helsinkiläiseltä, sillä he kuulemma ovat opettaneet nuorta naista tulemaan toimeen.

Katso ylhäältä video, jossa Anna pysäyttää pizzavarkaan.

Lue myös:

    Uusimmat