Helsingin rautatieasemalla romahdusvaara – raiteita suljettiin, junien myöhästymisiä luvassa

Helsingin rautatieaseman raiteet 11–12 suljettiin päivällä tunneiksi lasikatoksen romahtamisvaaran takia, kertoo Liikenneviraston rataliikennekeskus. Aseman rännien korjaustöiden aikana huomattiin, että laiturikatoksen kiinnikkeitä oli irronnut.

– Se on se iso lasikatos, siitä on irronnut kiinnikkeitä raiteiden 11–12 kohdalta. Tietysti tämä on varotoimenpide, ettei se nyt romahda kenenkään niskaan. Se alue on nyt suljettu siihen asti, että joku asiantuntija ehtii sen tarkastaa, kertoo liikennepäällikkö Ari Jormalainen.

Jormalaisen mukaan muut raiteet toimivat normaalisti.

Raiteiden 11–12 sulkeminen aiheuttaa raidemuutoksia ja mahdollisesti pieniä myöhästymisiä osalle junista.

– Nyt päiväsaikaan ei välttämättä tule yhtään mitään (myöhästymisiä). Sitten ruuhka-aikana, kun on enemmän junia, voi joillekin tulla pieniä myöhästymisiä, kun ne joutuvat vaihtamaan raiteita.



Lue myös:

    Uusimmat