Helsingin pörssi saa uutta eloa – Lehto Group hakee rahoitusta kasvuun

Helsingin Pörssi saa tällä viikolla uutta eloa 2:05

Rakennus- ja kiinteistöalan konserni Lehto Group listautuu Helsingin pörssin päälistalle. Yhtiön päätoimiala on rakennusurakointi, minkä lisäksi se valmistaa rakennuselementtejä ja moduuleja ja harjoittaa kiinteistökehitystä.  

Lehto Groupin liikevaihto oli viime vuonna 276 miljoonaa euroa ja liikevoitto 27 miljoonaa. Yhtiö on kasvanut viime vuosina nopeasti. Pääkonttori sijaitsee Kempeleessä, ja yhtiöllä on palveluksessaan 423 henkilöä.   

Lehto Group on erikoistunut talousohjattuun rakentamiseen, jossa yhtiö hankkii rakennuskohteet pääosin oman hankekehityksensä ja myyntiorganisaationsa kautta.  

Toimitusjohtaja Hannu Lehto sanoo tiedotteessa, että listautuminen auttaisi yhtiötä jatkamaan kasvustrategian toteuttamista ja parantaisi yhtiön läpinäkyvyyttä, tunnettuutta ja työnantajakuvaa.  

Helsingin pörssissä on muutenkin vilkastuvaa liikettä. Varainhoitoyhtiö Taaleri hakee siirtoa First North -listalta päälistalle.  

First North listalle tulee tällä viikolla kaksi uutta yhtiötä; keskiviikkona kuljetusyhtiö Ahola Transport, torstaina Hoivatilat.  

Helsingin päälistalle odotetaan myöhemmässä vaiheessa ongelmajäteyhtiö Ekokemiä, joka ilmoitti alkuvuonna suunnittelevansa listautumista. Se tapahtuisi aikaisintaan tämän vuoden lopulla.

Maailmalla odotteleva tunnelma

Konsulttiyhtiö EY toteaa tuoreessa raportissaan pörssilistautumisista, että alkuvuosi oli varsin vaisu. Listautumisia oli maailmanlaajuisesti yhtä vähän viimeksi finanssikriisin aikana, vuoden 2009 ensimmäisellä kvartaalilla. Tammi-maaliskuussa toteutettiin 167 listautumista, jotka keräsivät markkinoilta kaikkiaan 12,1 miljardia dollaria.  

Viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna listautumisten määrä laski 39 prosenttia ja listautumisella hankittu rahoitus 70 prosenttia.  

EY arvioi, että pidättyväisyys markkinoilla on seurausta osakemarkkinoiden epävakaudesta alkuvuonna. Potentiaaliset listautujat odottelevat markkinoiden vakautumista, arveli EY:n corporate finance -palveluista vastaava johtaja Antti Uusitalo.  


Lue myös:

    Uusimmat