Helsingin raitiovaunuliikenteessä saattaa olla pulaa kalustosta alkavalla viikolla.
Kaupunkiliikenne Oy kertoo nostaneensa viime yönä Helsingin kantakaupungin raitiotien ajojännitettä.
Yhtiön mukaan jännitteen nostaminen onnistui suunnitellussa aikataulussa, mutta vanhempien nivelraitiovaunujen toiminnassa on havaittu haasteita.
Kaupunkiliikenne Oy:n tiedotteen mukaan vanhempaan raitiovaunukalustoon oli tehty ennakkoon komponenttimuutoksia korkeampaa jännitettä varten. Vaunuja myös testattiin korkeammalla jännitteellä etukäteen koeajoilla.
– Yön aikana kuitenkin tuli yllättäen ilmi erinäisiä vikoja vaunujen komponenteissa. Ongelmat eivät koske uudempia Artic-raitiovaunuja, yhtiöstä kerrotaan.
Kaupunkiliikenne Oy:n omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen kommentoi, että vielä ei ole tiedossa millaisella aikataululla kyseiset vaunut saadaan liikenteeseen.
Yhtiön tämänhetkisen arvion mukaan kalustosta voi olla pulaa maanantaista lähtien.
Yhtiön mukaan ajojännitteen nostolla sähkönjakeluverkosta saatiin yhtenäinen, sillä nyt se vastaa uusien pikaraitioteiden käyttämää jännitettä.