Helsingin kaupunginmuseossa työskentelee kummitusvastaava – "En itsekään osaa sanoa, mikä se oli, mutta kyllä meitä pelotti"

Presidenteistä Kekkosen kerrotaan kummittelevan Tamminiemessä, jonka ikkunasta hänen kerrotaan välillä näyttäytyvän.

– Kummitukset näyttäytyvät aamuisin tai öisin, mutta harvemmin päivällä. Esimerkiksi Kappelissa kummittelee Josef Wolontis, joka luotsasi ravintolan erityisesti julkkisten suosioon. Hän pitää yhä edelleen huolta ravintolasta. Jos esimerkiksi joku on unohtanut nostaa illalla tuoleja pöydille, niin aamulla ne on sinne nostettu, kertoo kummitusvastaava Vanessa Kairulahti, Helsingin kaupunginmuseosta.

Kairulahti on itsekin nähnyt kerran viittamaisen hahmon ollessaan retkellä muiden uskontotieteilijöiden kanssa kalliolla Kruunuvuoren lammella. 

– En osaa vieläkään sanoa, mikä se oli. Kyllä meitä pelotti, vaikka lähes kaikki olimme agnostikkoja, emmekä usko mihinkään tällaiseen. Etsimme tietoa viittamaisesta mustasta hahmosta ja saimme selville, että viittamainen hahmo olisi varjoihminen, muistelee Karulahti.

Viikottaiset kummituskävelyt kesällä 

Kaupunginmuseon viikottaisilla puolentoista tunnin mittaisilla kummituskävelyillä pohditaan myös sitä, miksi kummitustarinoita kerrotaan. Samalla kävelyllä kuulee rakennusten ja Helsingin historiasta. Kävelyllä tutustaan vuoroviikoin Kruununhaan ja seuraavalla viikolla taas Kappelin ja Esplanadin kummituksiin.

– Pääosin kummitukset ovat kiinnittyneet keskustan jugendrakennuksiin. Suurin osa tarinoista on valikoitu sillä perusteella, että niistä löytyy taustatietoja. Kruununhaka on ollut vanha kaupunginosa ja sieltä löytyy paljon esimerkiksi Venäjän vallan aikaisia upseerikummituksia.

Kummitukset ilmentyvät usein portaikoissa tai hisseissä. Niistä on havaintoja nykyisissä toimistoissa, jotka ovat olleet aiemmin muussa käytössä.

– Monet kummitustarinoista ovat lähteneet kiertämään, koska ne koskettavat kollektiivisesti useiden ihmisten pelkoja. Nämä tarinat symboloivat ihmisten omaa elämää, pohtii Kairulahti.

Marskin kummitustarina

Kairulahden mukaan Mannerheimintien kohdalla on ollut Espooseen ja Turkuun saakka kulkenut maantie satojen vuosien ajan. Ennen tietä kutsuttiin Heikinkaduksi, mutta Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä tien nimi muutettiin.

– Hotelli Marskin paikalla oli ennen asuintalo. Eräs perhe kuuli asunnossaan usein narinoita, kolisevia ääniä ja huokauksia. Eräänä iltana tämä perhe vietti iltaa ystävien kanssa ja eteisestä kuului kovaa kolinaa. Poika meni katsomaan, mitä eteisessä tapahtuu. Pian sieltä kuului taas kova kolahdus ja koko perhe löysi pojan tajuttomana. Hänen yläpuolelle oli kaatunut luonnottoman suuri mustapukuinen nainen, joka katosi, kun häntä puhuteltiin, paljastaa Kairulahti.

Poika kertoi myöhemmin puhuneensa naisen kanssa.

–  Isokokoinen mustapukuinen nainen oli tarttunut rintapielistä poikaa ja sanonut, että vie minut pois täältä. Siinä vaiheessa poika säikähti ja tajusi, että kyse ei ole tämänpuoleisesta ihmisestä ja pyörtyi kauhusta. Myöhemmin tämä rouva näyttäytyi perheelle vielä vaaleana hahmona.

Perhe palkkasi yksityisetsivän, joka selvitti, että muutama vuosi aiemmin yläkerrassa oli asunut nainen ja mies, mutta mies oli kuollut epämääräisissä olosuhteissa. 

– Perhe päätyi siihen lopputulokseen, että kummitus oli miehensä tappamisesta epäilty nainen, joka halusi tuoda julki syyttömyytensä, päättää Kairulahti kummitustarinansa.