Helsingin Kaivopuistossa juotiin vappuna yli 25 000 pulloa kuohuviiniä

Helsingin Kaivopuistossa juotiin vappuna yli 25 000 pulloa kuohuviiniä 6:42

Helsingissä vapun jäljet on jo siivottu, kun viimeiset juhlien väsyttämät ihmiset kömpivät ylös sängyistään. Roskien raivaus aloitettiin tänään Esplanadin puistossa kolmelta aamuyöllä.

Puutarhuri Ville Immonen arvioi MTV:n Huomenta Suomessa, että vappua vietettiin Helsingissä tänä vuonna poikkeuksellisen siivosti. 

– Toivon mukaan se on osaksi meidän tehokkuutemme ansiota, mutta myös ihmisten fiksuutta.

Kaduille ja puistoihin vapun jälkeen jalkautuvien siivoojien urakkaa on helpotettu viime vuosina muun muassa kuohuviinipullojen keräyskampanjalla: Kaivopuistoon pystyteltyltä keräyspisteeltä sai vapunpäivänä lunastaa elokuvalipun 20 tyhjää kuohuviinipulloa vastaan.

– Keruu tuotti 25 700 pulloa tänä vuonna, Immonen kertoo.

– Kampanja on järjestetty helpottamaan siivousta. Skumppapullo kun ei oikein lähde pullonkerääjien matkaan.

Vappurientojen polttopisteenä pidettyä Kaivopuistoa on viime vuosina pyritty vaalimaan myös sulkemalla se autoilta kokonaan.

– Aikaisemmin ihmiset ajoivat reilusti puistoon sisään ja toivat mukanaan sohvaa ja kynttiläkruunua. Ei ole kovin montaa vuotta siitä, että roskaa oli niin paljon, ettei nurmikkoa näkynyt kun paikalle tultiin.

Siivoojien työpäivä päättyy iltapäivällä. Immonen uskoo, että vapun jäljet on saatu siihen mennessä lakaistua Helsingin keskustasta kokonaan.

Lue myös:

    Uusimmat