Helena Petäistön kolumni: Ranskan presidenttipelissä saattaa yllättää ehdokas, joka on niin äärioikealla, että Marine Le Penkin kalpenee

Z niin kuin Zemmour! Kun Ranskan presidentinvaalinimien joukkoon pomppaa uusi tulokas suoraan mielipidemittausten kolmannelle sijalle istuvan presidentin Emmanuel Macronin ja äärioikeiston ehdokkaan Marine Le Penin perään, kannattaa nimi painaa muistiin. Tylsän ennakoitavissa olevalta tuntunut vaalikuvio meni kerralla uusiksi. Macronin tavoin politiikan ulkopuolelta tullut Éric Zemmour on vaarallinen sekä Le Penille että Macronille, kirjoittaa Helena Petäistö kolumnissaan.

Perjantaina julkaistu mielipidemittaus pani Ranskan presidenttipelin uusiksi ja sai aikaan sydämentykytystä niin äärioikeiston päämajassa kuin Élysée-palatsin kristallikruunujenkin alla. Ipsos-laitoksen tekemän tuoreen mittauksen mukaan kannatusluvut eri ehdokkaiden ja presidenttiehdokkuutta tavoittelevien kesken jakautuu niin, että Macron saa ranskalaisten kannatuksesta 24 prosenttia, Le Pen 16 prosenttia, Éric Zemmour 15 prosenttia, maltillisen oikeiston Xavier Bertrand 14 prosenttia, äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchon 9 prosenttia, vihreiden Yannick Jadot 9 prosenttia ja sosialistien Anne Hidalgo 5,5 prosenttia.

Taistelu Ranskan presidentin paikasta, joka käydään nykyään joka viides vuosi – ennen kausi kesti seitsemän vuotta – tihkuu aina jännitystä. Kyseessä on länsimaiden vahvin presidentti-instituutio, aurinkokuninkaan jatkumo sillä erolla, että joka viides vuosi paikka on lunastettava uudelleen. Viisi vuotta sitten koko kilpa oli niin jännittävä kaikkine täysin odottamattomine käänteineen, ettei kukaan olisi osannut sellaista unissaankaan kuvitella. Kaikki alkuperäiset ”varmat” ehdokkaat eliminoituivat yksi toisensa jälkeen, varmin heistä omiin rötöksiinsä, koko Ranskan puoluekenttä hajosi ja lopulta voiton vei politiikan ulkopuolelta tullut 39-vuotias nuori mies. Du jamais vu! Sellaista ei sentään oltu koskaan nähty.

Tällä kertaa koronapirulainen on jarruttanut vaalikuviota niin, että on jo tuntunut siltä, ettei koko sirkus pääse koskaan alkamaankaan. Kahden kierroksen vaalit ovat kuitenkin edessä jo huhti- ja toukokuussa. Macronin ja Le Penin puolueita lukuunottamatta mistään puolueesta ei ole edes noussut ketään selvää ehdokasta. Kaikki mielipidemittaukset ovatkin tähän asti päätyneet siihen, että toiselle kierrokselle menevät taas Macron ja Le Pen, ja taistelu päättyy 60–40 Macronin hyväksi.

Mutta nyt aivan yhtäkkiä mikään ei olekaan enää entisellään eikä itsestään selvää.

Pientä värinää ilmassa alkoi tuntua pari viikkoa sitten, kun Éric Zemmour julkisti uusimman kirjansa nimeltä Ranska ei ole vielä sanonut viimeistä sanaa alaotsikkona ”Viimeisimmät 40 vuotta, jolloin Ranska on ajettu alas”. Samalla hän aloitti Etelä-Ranskasta suuren kirjakauppakiertueensa. Jo edellinen kirja ”Ranskan itsemurha” oli myynyt puoli miljoonaa kappaletta, mutta tämä uusi kirja myi jo ensimmäisellä viikolla 80 000 kappaletta, ja toisella viikolla oli 200 000 kappaleen ensipainos lopussa. Omistuskirjoitussessiot kirjakaupoissa kestävät joka ilta yli kolme tuntia.

Zemmour ei ole kuitenkaan vielä edes ehdokas puhumattakaan että hänellä olisi omaa puoluetta. Mutta silti kannatusta on 15 prosentin verran. Macron saa nyt maistaa omaa lääkettään, ja siksi hän osaakin olla tilanteesta huolissaan. Kaikkein huolestunein on kuitenkin Marine Le Pen ja syystä.

Niin äärioikealla, että Le Pen kalpenee

Kuka on sitten tämä ihmemies, jonka ympärille on muodostunut monenlaisia tukiyhdistyksiä kuten Les Amis d’Éric Zemmour, Éric Zemmourin ystävät, mutta jopa nuorten organisoima Zénération Zemmour, sanaleikin takaa mahtipontisesti Zemmourin sukupolvi?

Zemmour itse on 58-vuotias ja ajatuksiltaan niin äärioikealla, että aiemmin koko Eurooppaa sokeerannut Marine Le Pen kalpenee hänen rinnallaan. Maahanmuuttovastaisuus on Zemmourin vahvin keppihevonen. Sukupuolten tasa-arvon vastustaminen tulee hyvänä kakkosena hänen arvomaailmassaan.

Suursuosiostaan Zemmour saa kyllä kiittää alun perin heppua nimeltä Laurent Ruquier, joka juonsi yli kymmenen vuotta Ranskan television suosituinta keskusteluohjelmaa. Miljoonakatsojat vetänyt ”On n’est pas couché”, ”Ei me vielä nukuta”, oli monta vuotta suosituin ohjelma myös rajan takana Belgiassa. Joka lauantai-ilta kello 23 alkanut ohjelma piti suuret massat hereillä aamukolmeen asti, kaikki halusivat päästä debattiin mukaan eikä kukaan halunnut jättää suurta show’ta katsomatta.

Vuosikaudet yksi ohjelman vetonauloista oli kaksi Ériciä, nallekarhumainen Éric Naulleau ja luihun näköinen, tummien kulmiensa alta katsova Éric Zemmour, molemmat teräviä ja laajasti lukeneita heppuja. Parivaljakko grillasi joka lauantai puolenyön aikaan ohjelman poliittista päävierasta. Ainakin yksi vieras, sosialistileirin Jacques Attali, poistui paikalta kesken grillauksen ja vahvisti siten vain ohjelman suursuosiota. Voin todistaa, että itse en koskaan jättänyt yhtään ohjelmaa väliin niin kauan kuin sitä kesti muuta kuin äärimmäisen pakottavasta syystä, niin mielenkiintoinen se aina oli.

Kahden Éricin parivaljakko jatkoi vielä ohjelmasta poistuttuaan pienemmällä kanavalla, ja suosio oli taas taattu. Naulleau oli heistä kahdesta kiltti poliisi ja Zemmour tietysti paha poliisi, joka tykkäsi shokeerata. Vielä nykyäänkin Nolleau tunnustaa olevansa yhä ystävä tämän äärioikeistolaisen machomiehen kanssa: ”Olen usein eri mieltä Zemmourin kanssa, mutten kiellä olevani hänen ystävänsä,” kuittasi Naulleau hiljattain lehtihaastattelussa.

Taustaltaan journalisti – shokeeraavista lausahduksista tuli tavaramerkki

Pariisin esikaupunkialueella syntynyt Zemmour tulee vaatimattomista oloista: isä oli ambulanssinkuljettaja ja äiti pysyi kotona. Lopulta perhe muutti Pariisin 18. kaupunginosaan, jossa asuu paljon maahanmuuttajia. Kotonaan Éric-poika sai juutalaisen kasvatuksen, mutta alkuperältään hän väittää olevansa berberi, jonka isovanhemmat asuivat Algerian vuoristoalueella.

Koulussa loistavasti menestynyt Zemmour pääsi opiskelemaan valtio-oppia alan arvostetuimpaan eliittikouluun, Pariisin Sciences Pohon, ja meni naimisiin hauskannimisen oikeustieteen opiskelijan Mylène Chichportichin kanssa. Vaimo on viisaasti aina pitänyt oman nimensä, ja hänellä on oma asianajajatoimistonsa. Zemmour pyrki myös huippuarvostettuun hallintokorkeakouluun ENA:an, mutta sen ovet eivät hänelle avautuneet.

Zemmour aloitti uransa mainosalalla ja siirtyi sen jälkeen journalistiksi. Useiden etappien jälkeen hän sai viimein kannuksensa oikeistoliberaalin valtalehden Le Figaron palveluksessa, jossa häntä arvostettiin historian hallitsijana, mutta jossa hän tuli tunnetuksi ennen kaikkea siitä, ettei hän välittänyt olla poliittisesti korrekti. Shokeeraavista lausahduksista tuli hänen tavaramerkkinsä.

Niinä vuosina hän kirjoitti myös useita kirjoja, joista ”Le premier sexe”, ”Ensimmäinen sukupuoli” kohautti kunnolla. Machomies kirjoitti siinä muun muassa: ”Naisen pitäisi kiittää miestä, joka pettää häntä tyhmän tytön kanssa. Sellaisesta saa itselleen vain entistä paremman rakastajan.”

Ei presidenttiehdokkaan kokoa tai näköä

Le Figaron aikojen jälkeen törmäsin Zemmourin eräällä vastaanotolla. Edessäni seisoi itseäni pienempi hintelä mies, joka hymyili ja katsoi tummien kulmakarvojensa alta aivan kuin suosikkiohjelmassani. Kuuna päivänä en olisi osannut kuvitella, että tästä taskukokoisesta kaverista voisi jonakin päivänä tulla presidenttiehdokas. Sellaista kokoa eikä näköä ei hänessä todellakaan ollut. Vaihdoimme pari sanaa tv-ohjelmasta, jossa koko kansa odotti häntä lauantain myöhäisillassa, ja siirryin eteenpäin ilman että hän olisi tehnyt minkäänlaista vaikutusta.

Vasta nyt, kun Marine Le Pen on alkanut siistiä puoluettaan ja siirtyä maltillisempaan suuntaan kohti poliittista keskikenttää entistä laajemman kannatuksen toivossa, on Zemmour yhtäkkiä löytänyt sopivan sauman itselleen. Hän on koukannut oikealta ja ottanut omakseen Le Penin puheissaan vähemmälle jättämän maahanmuuton.

Zemmour ei totisesti välitä kuulostaa poliittisesti korrektilta. Viime vuonna hän töksäytti CNews-kanavalla pahasti: ”Minä viis veisaan pakolaisleireistänne. Menkööt he vain takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin.”

Tänä vuonna hän on paukuttanut kahta kauheammin laskemalla, että tällä menolla Ranska on vuonna 2050 puoleksi islamilainen, ja vuonna 2100 islamilainen tasavalta. Suurinta ääntä hän on pitänyt Ranskassa hyväksyttävistä etunimistä: ”Ranskalaisella ei ole oikeutta antaa kastaa poikaansa Mohamediksi”, hän töräytti Fr2 -valtionkanavalla.

Samaan aikaan Zemmour on myös alkanut toitottaa Ranskan suuruudesta: ”Rendre sa grandeur à la France”, ”Palauttaa Ranskan suuruus”. Sehän kuulostaa ihan Donald Trumpin toistolta: ”Let’s make America great again”! Muutenkin Zemmour tuntuu seuraavan Trumpin ohjetta vähintään yhdestä provokaatiosta päivässä.

Presidenttiehdokkuus odotettavissa

Zemmour ei ole julistautunut vielä muuksi kuin ”debattiehdokkaaksi”, mutta nyt kun hänen päämääränsä, 15 prosentin kannatus, on saavutettu, voi hänen presidenttiehdokkuuttaan odottaa. Siihen tarvitaan vähintään 500 poliittisen edustajan tuki. Zemmourin tukijat ovat  aktiivisesti asialla nimienkeruussa ympäri maata. Kirjakiertueen menestyksestä päätellen tehtävän pitäisi onnistua. Myös kampanjarahan keruu tuntuu olevan hyvällä mallilla.

Le Penille tilanne on tukala. Yhtäkkiä ei enää olekaan kirkossa kuulutettu, että hän nousisi taas presidentinvaalien toiselle kierrokselle niin kuin vajaat viisi vuotta sitten. Kaiken kukkuraksi hänen sisarentyttärensä Marion Maréchal Le Pen näyttäytyy jatkuvasti Zemmourin seurassa, joka on sanonut selvästi, että kaikkihan sen tietävät,  ettei Marine Le Pen voi voittaa.

Julkisuudessa Le Pen yrittää nyt vähätellä koko vaaraa: ”Zemmour kuuluu niihin, jotka uskovat Ranskaan. Meillä on toki eriäväisyyksiä, mutta voitamme vain liittoutumalla keskenämme, emme jakautumalla. Minä en kohtele Zemmouria vastustajana. Hänenkin pitäisi säästää hyökkäyksensä Macronia vastaan.” Le Penin yhteistyötarjoukset kaikuvat kuuroille korville. Lopulta molemmat höyrypäät voivat vielä eliminoida toisensa.

Ja siinä onkin ongelmaa Macronille. Le Peniä vastaan hän tietää voittavansa, mutta entäpä, jos Le Pen ei pääsekään toiselle kierrokselle, jos Zemmour kaataa hänet? Silloin Macronilla on vastassaan maltillisen oikeiston ehdokas, kuka hän nyt sitten lopulta onkaan. Eikä voitto ole silloin hänellekään enää kirkossa kuulutettu.

Ranskan presidentinvaalit ovat pitäneet lupauksensa: Yllättäviä käänteitä ei ole pelistä puuttunut tälläkään kertaa. Mitähän muuta tässä vielä ehditäänkään nähdä…

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja