Helena Petäistön kolumni: Kaataako vallankumouskansa hallitsijansa jäämällä kotiin?

Näin vaikeita presidentinvaaleja ei Ranskassa ole vielä kertaakaan käyty! Mitä tehdä, kun ei todellakaan halua äänestää kumpaakaan jäljellä olevaa ehdokasta? Mielipidemittaajat ovat olleet hyvin epävarmoja siitä, miten ensimmäisen kierroksen hävinneiden ehdokkaiden saamat äänet jakautuvat ja kuinka moni yksinkertaisesti jää kotiin.

Harvinaisen moni ranskalaisista tuntuu nyt päättävän asiasta vasta äänestyskopissa ja lopulta panevan vaaliuurnaan tyhjän äänestyslipun – ellei järki voita viime hetkellä!

Tästä tietoisena Emmanuel Macron meni vielä perjantaina viime hetkellä kampanjoimaan hänelle kaikkein vihamielisimpään Pariisin ”punaisella” esikaupunkialuevyöhykkeellä sijaitsevaan maahamuuttajien asuttamaan Saint Denis’hin. Tuliaisina hänellä oli nyrkkeilyhanskat ja lupaus viimeinkin toteuttaa Ranskan ongelmalähiöiden kipeästi kaipaamaa uutta poliitiikkaa.

Vaikka pyyhkeitä tuli viime hetken visiitistä, käynti näyttää tuottaneen tulosta, sillä tähän asti hyvin varovaiset mielipidemittauslaitokset alkoivat eilen lauantaina viimeinkin luottaa Macronin voittoon. Epävarmuustekijöitä on ollut niin paljon, että tähän asti ennustajat ovat muistaneet enemmän kuin hyvin Donald Trumpin valinnan sekä brexitin, joista kumpaakaan ei osattu tosissaan odottaa. Täytyy siis toivoa, etteivät he tällä kertaa tule laskuissaan yllätetyiksi.

Valinta ruton ja koleran välillä

Viimeiset suurten kaupunkien äänestyspaikat sulkeutuvat tänään sunnuntaina kello 21 Suomen aikaa. Tulos julkistetaan välittömästi. Tällä kertaa jännitys on kyllä huipussaan.

Eihän tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun ranskalaiset ovat joutuneet antamaan äänensä vastahakoisesti ja valitsemaan omaien sanojensa mukaan ruton ja koleran välillä. Vakava paikka oli vuonna 2002, jolloin äärioikeisto ylsi ensimmäistä kertaa yllättäen toiselle kierrokselle. Silloin ehdokkaana oli Marinen isä, Jean-Marie Le Pen, ja häntä vastassa maltillisen oikeiston eli gaullistipuolueen johtaja Jacques Chirac.

Silloin syntyi niin sanottu tasavaltalainen rintama, ”le front républicain”, pitämään tasavaltaa pystyssä. Sosialistinuoret äänestivät Chiracia mielenosoituksellisesti pyykkipoika nenässään ja kumihanskat käsissään.

Inhottava tehtävä oli kuitenkin huomattavasti helpompi kuin nyt, sillä Chirac, joka ei ollut ensimmäisen kautensa aikana ärsyttänyt ketään yhdelläkään ikävällä uudistuksella, oli tunnettu joviaalina ja hauskana heppuna yli puoluerajojen. Lisäksi moneen kertaan lausunnoistaan oikeuden tuomion saanut Jean-Marie Le Pen oli niin avoimen rasistinen ja valtionpäämieheksi sopimaton, että hänen tiensä kohti Élysée-palatsia oli kaikkien mielestä pakko pysäyttää. Chirac sai huikeat 82 prosenttia äänistä.

Viisi vuotta sitten vuoden 2017 presidentinvaaleissa yhtä vahvaa tasavaltalaisrintamaa ei enää syntynyt, mutta uutta ja raikkaana pidettyä entistä sosialistia, Macronia, ei ollut erityisen vaikea äänestää vasemmalta eikä oikealta. Macron voitti kirkkaasti ja sai vielä murskavoiton heti perään järjestettävissä kansalliskokousvaaleissa.

Nyt kaikki on toisin. Marine Le Pen on onnistunut putsaamaan puolueensa niin, etteivät kaikki enää edes muista sen olevan puhdas äärioikeistopuolue, ja muuttamaan omaa imagoaan niin radikaalisti, että aiemmasta kovanaamaisesta ja hyökkäävästä puskutraktorista on tullut kissoja rakastava sinkkuäiti lähellä kansan syviä rivejä.

Vielä perjantaina viimeisenä kampanjapäivänään Le Pen antoi ymmärtää olevansa oikea äitihahmo, joka johtaisi maata viisaalla arkijärjellä. Hän on kyennyt pikkuhiljaa tekemään sekä puolueestaan että itsestään hovikelpoiset.

Vaikka Macron ja Le Pen ovat jälleen kerran vastakkain, on asetelma kuitenkin tällä kertaa aivan toinen kuin viisi vuotta sitten. Silloin Le Penin vastainen rintama vielä toimi, tosin heikentyneenä muttei täysin pois pelistä. Mutta nyt sen tilalle onkin tullut Macronin vastainen rintama. Macron, joka on tehnyt rohkeasti Ranskan kipeästi tarvitsemia talousuudistuksia, maksaa sen nyt vasemmiston haluttomuudella enää äänestää häntä.

Macron on leimattu etäiseksi ja ylimieliseksi ”rikkaiden presidentiksi”, josta on syntynyt vaarallinen iskulause TSM, ”Tout Sauf Macron”, Kuka Tahansa Muu Kuin Macron.

Sitä hän ei ole onnistunut hälventämään ennen kuin hiukan ihan viime päivinä, kun kampanja on alkanut purra. Ukrainan sodan ja EU-puheenjohtajuuden hoitaminen veivät istuvan presidentin ajan niin visusti, ettei hän ole ehtinyt kampanjoimaan ennen kuin vaivaiset kaksi viime viikkoa. Se on suuri puute, sillä juuri kampanjoidessaan Macron on usein parhaimmillaan ja onnistuikin taas olemaan lähes entisenlaisensa hymypoika kierrellessään eri puolilla Ranskaa nimenomaan hänelle vihamielisimmillä alueilla. Mutta – mon Dieu! – kuka voi tehdä ihmeitä kahdessa viikossa?

Epäonnistuminen ratkaisevalla hetkellä

Varsinainen näytönpaikka tarjoutui sekä Macronille että Le Penille viime keskiviikkoiltana, kun kansalaiset istuivat nenä kiinni ruudussa seuraamassa perinteistä vaalideväittelyä kahden jäljelle jääneen presidenttiehdokkaan välillä. Tällä kertaa ylipitkä debatti kesti lähes kolme tuntia eli puoleenyöhön asti. Le Penin piti sen kuluessa osoittaa olevansa pätevää presidenttiainesta ja Macronin piti kyetä korjaamaan ylimielisen imagonsa. Molemmat epäonnistuivat.

”Teillä ei ole sydänten monopolia, le monopole des coeurs!” on kuuluisin lentävä lause, joka näistä jännittävistä kahden presidentinvaalifinalistin väittelyistä on jäänyt elämään. Sen heitti aikoinaan ennen Macronia Ranskan ainoaksi keskustapresidentiksi yltänyt Valéry Giscard d’Estaing  vastustajalleen, sosialistien François Mitterrandille.

Tällä kertaa debatista ei jäänyt elämään edes yhtä lentävää lausetta. Se on hämmästyttävää Macronin kaltaiselta kielitaiturilta. Hän ei selvästikään ollut yhtään samassa iskussa kuin viisi vuotta aiemmin; intensiivinen pikakampanja ympäri maata oli silminnähden uuvuttanut. Kyllä olisi hänenkin kannattanut levätä pari päivää Le Penin tavoin.

Le Penin puolestaan piti kyetä välttämään viiden vuoden takaisen fiaskon toisto, jossa hän paljastui niin kehnoksi asiaosaajaksi, että jopa hänen omat kannattajansa olivat hänelle siitä vihaisia ja hän itse harkitsi vähän aikaa jo politiikasta poistumista.

Viisi vuotta aiemmin hän yritti peittää osaamattomuuttaan hyökkäävällä räksytyksellä. Rauhallisena ja hymyilevänä pysynyt Macron poimi kaikki pinnat kotiin ja sai tyytyväisenä korjata vastustajansa lukuisat asiavirheet katsojien seuratessa typertyneenä.

Tällä kertaa Le Pen asteli paikalle itsevarmasti korkokengissään ja hyvin prepattuna. Siitä huolimatta hän ei tietenkään voinut pärjätä Macronille. Sitä osattiin odottaa, sillä Macronin tavaramerkkejä ovat niin vahva asiaosaaminen, että hän tietää asiat paremmin kuin hänen omat neuvonantajansa, sekä loistava debattitaito perintönä filosofian loppututkinnostaan Sorbonnen yliopistossa.

Macron pääsi korjaamaan vastustajaansa taas useita kertoja, mutta se ei ollut enää yllätys.

Marine Le Penin ehdoton tavoite oli tällä kertaa pysyä presidentillisen rauhallisena, ja siinä hän onnistui, mutta vähän liiankin hyvin. Hän puhui välillä korostetun hitaasti, mikä olikin kansan syvien rivien mieleen. Heistä nimittäin monet varmasti putosivat kärryiltä Macronin nopeassa tahdissa esittämistä talousfaktoista.

Uutena rauhallisen ja rakentavan keskustelun taitajana Le Pen jätti kuitenkin kokonaan käyttämättä kaikki ne ammukset, joilla hän olisi hyvin voinut iskeä Macroniin. Hän päästi vastustajansa ihan liian vähällä tämän viiden vuoden presidenttikauden jälkeen, ja tällä kertaa Le Pen sai siitä moitteita kannattajiltaan.

Le Penin vahvuus keskiviikkoiltana oli se, että hän onnistui vaikuttamaan sympaattiselta ja empaattiselta  – missä taas Macron epäonnistui täydellisesti. Kaikki mielipidemittaukset osoittivat, että Macron selviytyi debatista asiaosaamiseltaan vahvana voittajana.

Tässä operaatiossa siitä ei ollut Macronin kohdalla kuitenkaan kyse; sen tiesivät kaikki jo muutenkin.

Avainasemassa äärivasemmisto

Näiden presidentinvaalien kuninkaan tekijänä on 22 prosentin kannatukseen yltänyt äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchon, jonka kannattajien suosion Macronin olisi pitänyt saada itselleen. Heidän joukossaan on paljon sellaisia, joita Macronin briljantit ja sujuvat vastaukset vain ärsyttävät. 

– Jos tässä täytyy äänestää Macronia, parempi olisi, jos jättäisi kuuntelematta häntä, tokaisikin joku porukalla debattia katsoneista Mélanchonin kannattajista.

Debatissa Macronin tärkein tehtävä oli siis voittaa itselleen äärivasemmiston äänet. Mélenchon nimittäin kielsi ensimmäisen kierroksen vaali-iltana porukoitaan painokkaasti jopa neljään kertaan olemaan äänestämättä Le Peniä. Mutta hän varoi visusti testamenttaamasta ääniään Macronille. 

Mélanchonin seitsemän ja puolen miljoonan äänestäjänsä täytyy nyt itse päättää, äänestääkö Macronia vai jäädäkö kotiin. Mielipidemittausten mukaan noin neljännes heistä äänestää kuitenkin Le Peniä, jonka puolue on äärioikeistolaisuudestaan huolimatta maan suurin työväenpuolue. Noin 40 prosenttia äänestää Macronia, mutta yli 30 prosenttia jää kotiin.

Ainakaan debatin perusteella ei Macronille lisä-ääniä Mélenchonin porukoilta tipu. Selvästi väsynyt Macron ei kyennyt millään näyttämään sympaattiselta, vaan pysyi etäisenä teknokraattina, joka kyllä osaa asiat, muttei ymmärrä kansaa. Väsyneet ilmeet tulkittiin heti somessa ylimielisyydeksi ja välinpitämättömyydeksi. Macronin kampanjatiimi totesi saman, ja juuri sellaisena minäkin sen näin, kun sinnittelin ruudun ääressä väittelyn loppuun asti.

Ainoa sympaattinen sananvaihto käytiin, kun Macron onnitteli rauhallisena pysyneestä väittelystä.

– Taidan olla vanhentunut, totesi Le Pen.

– No, Teistä sitä ei huomaa, mutta pelkäänpä, että minusta se näkyy,  Macron puolestaan heitti pienen kohteliaisuuden.

Vallankumouskansan perintö

Totta on, että viiden vuoden takaisesta siloposkesta on kriisintäyteinen viiden vuoden valtakausi tehnyt hieman vanhemman näköisen. Mutta tarmoa, intoa ja ideoita riittää sekä kriisiajan johtamiseen että Ranskan uudistamiseen ja EU:n tiivistämiseen, ja juuri sitä Eurooppa tarvitsee.

Jos Putinia ihannoiva ja EU:n murentumiseen pyrkivä Marine Le Pen voittaa, pysähtyy Euroopan unioni kuin seinään, ja siitähän ei mitään hyvää seuraa, ei myöskään Nato-jäsenyyttä havittelevalle Suomelle. Nyt täytyy toivoa, että ranskalaiset eivät missään tapauksessa jätä tämän sunnuntain äänestystä väliin ja käyttävät äänestyskopissa Le Penin mainostamaa arkijärkeä – Macronin hyväksi.

Vain kaksi Ranskan viidennen tasavallan presidenttiä on päässyt toiselle kaudelle, François Mitterrand ja Jacques Chirac. Molemmat lupasivat valituksi tullakseen kansalle aina kuun taivaalta, ja siksi Ranska jämähti paikalleen. Muut presidentit on pantu vaihtoon, sillä vallankumouskansa haluaa aina kaataa vallanpitäjänsä.

Kaikkein varoittavin esimerkki löytyy kuitenkin Ranskan ainoan aiemman suuren uudistajan kohtalosta. Valéry Giscard d’Estaing pääsi Macronin tavoin toiselle kierrokselle voittajana – mutta toisella kierroksella hänet kaadettiin.