Ei vain Ranska, vaan koko Eurooppa sai iskun Pariisin Notre Damen katedraalin tuhoisassa tulipalossa. Erimielisyyksien jakamassa, populismin riepottamassa ja kiivaan vaalitaistelun repimässä Euroopassa kaikki pysähtyivät, kun osa yhteistä historiaa tuhoutui liekkeihin silmien edessä. Sama tuska ja voimattomuus yhdisti eurooppalaiset niin etelässä ja pohjoisessa kuin idässä ja lännessä, kirjoittaa Helena Petäistö.
Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi, että hirveät kuvat Notre Damesta liekkien vallassa koskevat kipeästi, sillä kyseessä on eurooppalaisen kulttuurimme symboli.
Jopa Euroopan Unioniin vihamielisesti suhtautuva ja sen demokraattisia vaaleja kaikin tavoin sabotoiva Venäjän presidentti Vladimir Putin lupasi venäläisten apua jälleenrakentamiseen tunnustaen seuranneensa kyyneleet silmissä eurooppalaisen sivilisaation symbolin tuhoutumista.
Nykyteknologian kutistamasssa maanosassa Notre Damesta oli vuosisatojen saatossa tullut kyläkirkko, jonka kaikki eurooppalaiset halusivat pelastaa.
Jälleenrakennusrahaa kasassa jo lähes miljoona
Tuskin oli liekit saatu tukahdetuiksi, kun jo vuorokauden sisällä oli jälleenrakennusrahaa kasassa yli 700 miljoonaa euroa, ja nyt, pääsiäisenä, summa on noussut miljardin euron hujakoille!
Tuntuu siltä, että lähes kaikille niin Ranskassa kuin muualla Euroopassa Notre Damen tragedia on koettu yhtä valtavana menetyksenä. Repivän riitelyn keskellä yhtäkkiä kaikkien yhteinen suuri pelko oli yli 850 vuotta vanhan majesteettisen katedraalin luhistuminen ja kiihkein toive sen pelastuminen tuholta.
Yhteiseen historiaan liittyvät pelko ja toivo yhdistivät koko Euroopan.
Lähes 200 vuotta kestäneen valtavan rakennusurakan ja valmistumisensa jälkeen samalle paikalle, jossa oli ollut jo kristinuskoa edeltävien uskontojen temppeleitä, tuli Pariisin vaikuttavasta Notre Damesta keskiajalla kaikkialta Euroopasta tuleville kristityille tärkeä pyhiinvaelluskohde useiden vuosisatojen ajan.
Notre Damen siipien suojissa yksi oppineisuuden keskuksista
Mutta sen lisäksi alun alkaen Notre Damen siipien suojissa kukoisti myös yksi Euroopan oppineisuuden keskuksista, kuningas Louis IX:n rippipapin, Robert de Sorbonin, vuonna 1257 perustama koulu, josta tuli kuuluisa Sorbonnen yliopisto. Silloin latinankieli yhdisti Euroopan oppineita maanosan kaikista kolkista.
Savupirttien Suomestakin tuli tänne Pariisin Latinalaiseen kortteliin opiskelemaan kymmeniä nuoria miehiä, tosiasiassa jopa enemmän kuin mistään muusta Pohjoismaasta. Kaikkien heidän nimensä löytyvät Notre Damen vieressä olevan Saint Julien Le Pauvren kirkonkirjoista.
Jopa yliopiston rehtorin virkaan ylsi peräti kaksi suomalaista, Johannes Petrus 1300-luvulla ja Olaus Magnus 1400-luvulla. Notre Dame on siis kirjaimellisesti myös suomalaisten kyläkirkko.
Notre Damen tunnettuus Victor Hugon ansiota
Euroopassa onkin harvoja rakennuksia, jotka symboloivat yhtä voimakkaasti eurooppalaisuutta, yhteistä historiaamme, kulttuuriamme ja sivilisaatiotamme kuin Pariisin Notre Dame, sanasta sanaan Meidän Daamimme.
Ei liene sattumaa, että EU-komission historian tunnetuin ja vahvin puheenjohtaja Jacques Delors antoi EU-tutkimuslaitokselleen samassa hengessä nimen Notre Europe, Meidän Eurooppamme.
Eikä sekään liene ihan sattumaa, että Notre Damen katedraalin pelasti jo kerran aiemmin 1800-luvun alkupuolella eurooppalaisuuden ensimmäisenä visionäärinä pidetty, meillä yksinomaan klassikkokirjailijana tunnettu Victor Hugo.
Keskiajan Ranskaan rakennetut kymmenet taivaita kurkottavat katedraalit olivat maan suuri ylpeys.
Mutta vallankumouksen höyrypäille mikään ei ollut pyhää, vaan kaikki kirkot, vallankumouksen viholliset, ryöstettiin, rikottiin ja suljettiin. Muun muassa Notre Damen katedraalin julkisivun pyhien hahmojen päät katkaistiin, kun niitä erehdyttiin luulemaan hallitsijoiden patsaiksi.
Se, että Notre Dame nousi alennustilastaan uuteen kukoistukseen, oli Victor Hugon ansiota. Kirjoittaessaan kuuluisan Pariisin Notre Dame -kirjansa, josta Walt Disney teki lasten version nimeltä Notre Damen kellonsoittaja, Victor Hugo oli vasta 29-vuotias nuori mies. Hänen isänsä vastusti sekä kirkkoa että kuningasvaltaa, mutta hänen äitinsä kannatti molempia.
Äidinmaidossa Victor oli siis saanut virikkeet sekä monarkian että Ranskan rakennus- ja kulttuuriaarteiden säilyttämiselle vallankumouksen tuhovimman vastapainoksi. Hän oli jo kirjoittanut huomiota herättäneen lehtijutun otsikolla Guerre aux démolisseurs! Sota purkajia vastaan!
Hän osasi lukea satoja vuosia sitten pystytettyjen rakennusten symbolikieltä ja sai siitä vakuuttuneeksi myös kustantajan vuonna 1830, vaikka hän oli siihen mennessä kirjoittanut vain yhden laihan teoksen. Hän osti valtavan kasan paperia ja sulkeutui kirjailijankammioon kuudeksi kuukaudeksi käyden vain välillä katsomassa Notre Damea, jota hän ”luki” kuin avointa kirjaa.
Hän tarvitsi kirjalleen sankariin. Työmiehiltä hän oli kuullut vammautuneesta muurarista nimeltä Trajan, jolla oli kyttyrä. Hugo asetti kirjan tapahtumat 1400-luvulle ja antoi kynän lentää. Esmeraldan häikäisevä kauneus ei tarvinnut esikuvaa, sellaisen jokainen ranskalaismies näkee aina silmissään, mutta Quasimodon rumuus korosti sitä vain entisestään.
Kirjasta tuli välittömästi suunnaton menestys, ja vielä nykyään Hugon Notre Dame on Ranskassa niitä harvoja kirjoja, jonka painosta ei ole koskaan päästetty loppumaan sitten vuoden 1831! Valitettavasti suomenkielistä Notre Damea ei ole saanut enää vuosikymmeniin.
Hugon toive toteutui: Pariisilaiset kiinnostuivat katedraalistaan toden teolla. Vallankumouksen tuhoja ja vanhempiakin vikoja alettiin korjata. Kirjan inspiroimana siihen lisättiin vielä ylhäältä Quasimodon tapaan tarkkailevat erikoiset otukset. Silloinen remontti kesti 20 vuotta.
Nuoren Victor Hugon hätähuuto pelasti siis Notre Damen täydelliseltä rappeutumiselta lähes 200 vuotta sitten. Voi melkein kuulla Hugon kääntyneen haudassaan viime maanantaina, kun ”hänen” katedraalinsa oli tuhoutumassa liekkeihin.
Katedraalin tuhoutuminen hiuskarvan varassa
Tiettävästi romahtaminen ja koko katedraalin tuho olikin aivan hiuskarvan varassa. Viime hetkillä Pariisin palopäällikkö teki oikean strategisen päätöksen, päätti jättää katon palamaan ja yrittää pelastaa tornit ennen kuin 17 tonnia painavat kirkonkellot tulevat alas vieden kaiken mennessään.
Useita palomiehiä lähetettiin sisälle henkensä uhalla tekemään tilannearviota pätsiin, jossa kuumuus oli pahimmillaan 800 asteessa. Sitten tornien sammutukseen sisälle lähetettiin kauko-ohjuksella toimiva jättirobotti.
Kyseessä oli hirvittävä kilpajuoksu liekkien kanssa tikittävää kelloa vastaan. Palomiehet voittivat kilvan täpärästi. Arvioiden mukaan puoli tuntia myöhemmin tornien pelastaminen ja koko katedraalin romahduksen estäminen olisi ollut jo myöhäistä.
Mutta paitsi Notre Damen katedraalin pelastajana, Victor Hugota pidetään myös Euroopan ”isoisänä”. Jo niin varhain kuin vuonna 1949 hän lausui puhuessaan rauhankongressissa:
– Koittaa päivä, jolloin Ranska, Venäjä, Italia, Englanti ja Saksa, te kaikki Euroopan kansat, menettämättä omaa identieettiänne ja kunniakasta yksilöllisyyttänne, sulatte tiiviiseen keskinäiseen yhteyteen ja muodostatte eurooppalaisen veljeyden, fraternité.
Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1851 Hugo puhui Ranskan kansalliskokouksen edessä ja käytti ensimmäistä kertaa nimitystä ”les États Unis d’Europe”, Euroopan Yhdysvallat. Jo hänen aiemmista puheistaan löytyvät termit ”ei enää rajoja”, ”ei enää tulleja” ja mikä uskomattominta, ”une monnaie continentale”, ”maanosan valuutta”.
Victor Hugon pelastama Notre Damen katedraali, eurooppalaisuuden syvä symboli, pelastettiin tuholta uudelleen viime tipassa. Täytyy toivoa, että samalla tavalla myös toisiaan taas repivät Euroopan kansat löytävät sovun vaikka viime tingassa niin, että Hugon visioima veljeys voittaa Euroopassa.
Sen sijaan Ranskan sisällä ei edes suuri kansallinen shokki saa maata rauhoittumaan. Mielipidetiedustelujen mukaan enemmistö kansalaisista toivoo, että keltaliivit lopettaisivat mielenosoituksensa.
Mutta tieto siitä, että Notre Damen jälleenrakentamiseen löytyi miljardi euroa pikavauhtia, on saanut nämä vain raivostumaan entisestään ja vaatimaan rahoja itselleen. Kukaan heistä ei tunnu muistavan tai ainakaan haluavan muistaa, että Ranskan sosiaaliturvaan uhrataan vuosittain lähes 700 miljardia euroa.