Heikkenevä kuulo-, näkö- tai makuaisti voi kertoa dementiariskin noususta
Kuulo ja muut aistit heikkenevät usein iän myötä, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan heikkeneminen voi myös kertoa dementian riskistä.
Tutkimuksessa seurattiin 1 900 keskimäärin 67-vuotiasta yhdysvaltalaista kymmenen vuoden ajan. Tulosten perusteella muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot heikkenivät kaksi kertaa todennäköisemmin henkilöillä, joiden kuulo ja näkö olivat selvästi huonontuneet. Myös makuaistin heikkeneminen liittyi sairastumisriskiin.
Vaikka aistien heikkeneminen liittyi kognitiivisten mielentoimintojen heikkenemiseen, dementiaan viittaavia testituloksia sai vain noin 15–24 prosenttia osallistujista, joiden kuulo-, näkö- tai makuaisti oli huonontunut.
Aistien heikkeneminen on yhdistetty muistin heikkenemiseen aiemminkin, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu. Todennäköisesti aistien heikentyminen kuvastaa elimistön ja terveydentilan laajempaa heikkenemistä.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
Lataa lisää