Heidi Klum jakoi seuraajilleen jälleen samaistuttavan otoksen: "Mitä pukisin ylleni?"

Heidi Klum antautui intohimoiseen suuteluun nuoren kitaristipoikaystävänsä kanssa 0:13
Heidi Klum suutelee aviomiestään Tom Kaulitzia.

Yhdysvaltojen Talent-ohjelman tuomarina toimiva Heidi Klum jakoi samaistuttavan kuvan. 

Saksalaissyntyinen huippumalli Heidi Klum ,46, toimii parhaillaan Yhdysvalloissa Talent-ohjelman tuomarina. Klum sairastui aikaisemmin keväällä, joten hän oli syrjässä kauden ensimmäisistä jaksoista. 

Entinen huippumalli sai lopulta negatiivisen tuloksen koronatestistä ja on nyt palannut tuomarointipuuhiin. Tähti muistutti tiistaina yhdysvaltalaiskatsojia tulevasta jaksosta Instagramissa erikoisella otoksella. 

Kuvassa Klum yrittää laittaa farkkujaan kiinni siinä onnistumatta. 

– Mitä pukisin ylle? hän kirjoittaa lisäten tunnisteeksi ei näitä.


Klum on aikaisemmin kertonut vaatteiden pukemisen tuottavan välillä ongelmia. Hän on jakanut seuraajilleen avoimesti otoksia ruokailun jälkeisestä vartalostaan

– Lounas oli hyvää, hän kuvaili keväällä otoksensa yhteydessä. 

Hän kommentoi pari vuotta sitten mediassa, että ikä on tuonut hänelle rutkasti itsevarmuutta. Klum sanoi, että hän tuntee olonsa mukavammaksi alasti kuin vaatteet päällä.

– Olen itsevarmempi nyt kuin olin parikymppisenä. Olen saanut neljä lasta. Olen oppinut niin paljon. Nyt tuntuu, että olen jalat maassa ja tunnen oloni kotoisaksi omissa nahoissani, enkä pelkää näyttää sitä, Klum sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat