Hebron-sopu sinetöity

Israelin ja palestiinalaisten hallitukset ovat sinetöineet Hebronin kaupungista syntyneen sopimuksen.

Israelin hallitus hyväksyi sopimuksen viime yönä äänin yksitoista seitsemän lähes puoli vuorokautta kestäneen kiivaan väittelyn jälkeen. Päätöksen jälkeen maan tiedeministeri Benjamin Begin ilmoitti eroavansa.

Palestiinan johto antoi oman sinettinsä sopimukselle jo myöhään eilen illalla.

Israelin armeija alkoi vetäytyä Hebronista

Israelin armeija aloitti tänään osittaisen vetäytymisen Hebronista. Kuorma-autot alkoivat aamulla kuljettaa armeijan varusteita pois kolmelta asemalta, jotka luovutetaan palestiinalaisille. Palestiinalaiset puolestaan koristelivat kaupungin katuja ja pystyttivät niille presidenttinsä Jasser Arafatin kuvia.

Israelin parlamentti ryhtyi samaan aikaan käsittelemään pääministeri Benjamin Netanyahun ja Arafatin varhain eilen hyväksymää Hebronin sopimusta. Tätä ennen Israelin hallitus oli hyväksynyt sopimuksen yli 10 tuntia kestäneessä myrskyisässä istunnossa. Sopimuksen nojalla Israel vetäytyy noin 80 prosentin suuruiselta alueelta Hebronista. Vetäytymisen piti tapahtua jo viime vuoden maaliskuussa, mutta Israel lykkäsi sitä uusia väkivaltaisuuksien ja juutalaisten siirtolaisten turvallisuudesta tuntemansa huolen takia.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat