HBL: Venäjä ei halua Astrid Thorsin jatkavan Etyjin vähemmistövaltuutettuna

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjiltä puuttuu tällä hetkellä vähemmistövaltuutettu, koska Venäjä ei halunnut, että Astrid Thorsin pestiä jatkettiin.

Asiasta uutisoi sanomalehti Huvustadsbladet. Thors valittiin virkaan kolme vuotta sitten, ja hänen viimeinen työpäivänsä Haagissa oli 19. elokuuta.

Thorsin edeltäjät ovat olleet virassa kuudesta kahdeksaan vuotta, ja ajatuksena oli, että myös Thorsin toimikautta olisi jatkettu vuoteen 2019.  

HBL:n mukaan Venäjää eivät miellyttäneet Thorsin lausunnot, joissa hän oli huolissaan tataarien ja Krimin tilanteesta.

Lehden mukaan vähemmistövaltuutetun virkaan pyrki neljä hakijaa, mutta Venäjän kannan tultua ilmi Thors jätti hakematta.  

Thors ei halunnut kommentoida asiaa lehdelle. Hän silti sanoi, että tilanne Etyjissä on nyt erilainen kuin aiemmin ja päätöksissä voi olla vaikeaa saavuttaa yksimielisyys.

Lue myös:

    Uusimmat