Hauskat paljastukset: Tästä syystä sain potkut ensimmäisenä työpäivänä

Ensimmäinen ja joskus viimeinenkin työpäivä antavat aihetta juhlaan – paitsi, jos ne ovat samana päivänä. Jonkin täytyy tällöin mennä pahasti pieleen...

Viral Thread -sivusto paljastaa syitä pikapotkujen takana:

Nuorena on vitsa väännettävä

"Pääsin töihin elektroniikkaliikkeeseen ollessani 17-vuotias. Kävin läpi hakemusrumban, jossa täytin ensin hakemuksen, liitin mukaan ansioluetteloni, kävin puhelinhaastattelussa ja myöhemmin vielä paikan päällä haastattelussa.

Menin ensimmäistä päivää töihin ja sain kuulla, etten voikaan työskennellä liikkeessä. He palkkaavat vain yli 18-vuotiaita."

Huono ajoitus

"Sain paikan ja tulin ensimmäistä päivää töihin. Sain pöydän järjestykseen, kun pomo käveli sisään ja sanoi, että osastomme suljetaan, ei tarvitse tulla seuraavana päivänä töihin.

Sain sentään kahden kuukauden irtisanomispalkan."

Pizzapalkka

"Työskentelin pizzapaikassa yliopistoaikoina yhden päivän. Pomoni kysyi minulta kesken päivän, onko minulla autoa, sillä hän halusi minun kuljettavan pizzoja tavallisen kuskin ollessa krapulassa. Pomo vaati, että minun on maksettava omat bensakuluni ja tuotava kaikki tipit hänelle. Sain syliini seitsemän pizzaa ja karttaohjeet viiteen osoitteeseen.

Pomo soitti minulle vartin kuluttua raivoissaan, kun en ollut vielä kuljettanut kaikkia pizzoja. Hän sanoi, että saisin potkut heti, kun olen tuonut tipit hänelle. Ajattelin, että nyt saa riittää ja ajoin pizzojen kanssa kaverini luokse."

Moukkamaisuus kostautuu

"Yksi kaveri oli ensimmäistä päivää töissä ja meni oluille pomon ja työkavereiden kanssa. Pomo kertoi 16-vuotiaasta tyttärestään ja kaveri ryhtyi tiedustelemaan, onko tytär kuuma. Kaveri itse oli pitkälti yli kahdenkymmenen. Ensimmäinen työpäivä jäi hänen viimeisekseen."

Epäsosiaalista ainesta

"Poliisit tulivat pidättämään tyyppiä hänen ensimmäisenä työpäivänään. Häntä epäiltiin edellisviikolla tapahtuneesta puukotuksesta. Tyypin puolustukseksi täytyy sanoa, että hänen hakemuksessaan sanottiin, että puukotus oli syy siihen, miksi hän sai potkut edellisestä työpaikastaan, joten sen ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä."

Kuolleista noussut

"Hankin opiskelukaverilleni työpaikan firmastani, kun hän valmistui yliopistosta samalla tutkinnolla kuin minä. Asuimme yhdessä, joten ajoimme yhdessä töihin. Hänen ensimmäisenä päivänään hänet kutsuttiin kokoukseen. Vartin kuluttua pomomme tuli luokseni ja pyysi minua ajamaan kaverin kotiin. Hän ei kertonut syytä.

Kävi ilmi, että he uskoivat hänen väärentäneen tutkintotodistuksensa, koska siinä luki, että se "myönnetään kuoleman jälkeisesti". Tilanne tuntui kummalta, koska olin nähnyt kaverin osallistuvan kursseille ja läpäisevän ne. Syy oli yliopiston ja nyt kaverini saa ison korvauksen virheestä."

Salaiset potkut

"Työskentelin kahvilassa ensimmäistä päivää, kun pudotin kahvikupin maahan korjatessani pöytää. Suustani pääsi hiljainen kirosana.

Minulle ei koskaan kerrottu, että sain potkut. Menin töihin seuraavana päivänä ja huomasin, että en ollut vuorolistoilla. Yritin jutella pomojeni kanssa, mutta kukaan ei suostunut kertomaan minulle mitään. Se oli kuin kamala ero poikaystävästä. Lopulta jouduin menemään toimitusjohtajan pakeille ja pakotin hänet selittämään, mitä on tapahtunut."

Yllätyyys!

"Sain ensimmäisen työpäiväni jälkeen puhelun, jossa minun kerrottiin saaneen potkut, koska en ilmestynyt työpaikalle. Yllätys oli melkoinen, sillä minuun ei oltu yhteydessä haastattelun jälkeen. En siis tiennyt saaneeni paikan."

Lähde: Viral Thread

Lue myös:

    Uusimmat