Haudankaivaja Marko kesytti ketunpoika Kaapon: Nakit suurta herkkua, maksalaatikko ei kelpaa

– Oravat, pikkulinnut ja ketutkin tulevat luokseni. Juttelen eläimille, nytkin orava tuli hakemaan pähkinöitä kädestäni. Taskuissani on aina herkkupaloja, puhelimitse haastattelut Ruuskanen toteaa.

Ruuskanen oli nuorena partiossa, mikä teki hänestä todellisen luontoystävän.

– Ihmettelen välillä hautausmaalla ihmisiä, jotka pelkäävät pikkulintujakin. On kysytty, ovatko pikkulinnut vaarallisia, kun ne parveilevat tuolla tavalla? Se kertoo mielestäni aika hyvin siitä, miten erkaantuneet ihmiset ovat luonnosta. Kysehän on vain siitä, että linnut pyytävät pähkinöitä.

Pitkä ystävyys Kaapo-ketun kanssa

Ruuskanen kertoo nähneensä kettuja useana vuotena omakotitalonsa pihalla, mutta Kaapo-ketusta tuli pari vuotta sitten vakivieras.  Kaapo käy pihalla yleensä aamuisin ja iltaisin.

– Se on hyvä, että ketut näyttäytyvät ihmisille, jotta kaikki ihmiset eivät olisi ketun vihollisia. Ketullakin voi olla jokunen ystävä. Toissajouluna ystävystyin ensimmäisen kerran ketun kanssa, kun annoin sille pähkinöitä. 

Sadesäällä Kaapo on jäänyt nukkumaan keittiön ikkunan eteen räystään alle suojaan. 

– Olen pohtinut, että pitäisikö tehdä Kaapolle ketunkoppi. Uskon, että saisin sen houkuteltua makupalajonon avulla ainakin käymään kopissa. Kaapon herkkua on maksamakkara ja raaka naudanmaksa, mutta maksalaatikko ei kelvannut.

Kaapo nakkien tosiystävä

Kaapo jemmaa ruokaa piiloon.

– Kaapo on taitava kuljettamaan luomukananmunia ehjänä suussaan piiloon. Niitä se jemmaa ja hakee munat yksitellen. Jos tarjoan juustoa, makkaraa ja munia, niin ensimmäiseksi se vie munat. Ymmärtääköhän se, että ne munat säilyvät pisimpään, pohtii Ruuskanen.

Kaapo saa ahdettua suuhunsa kerralla jopa kahdeksan nakkia.

– Kaapo on vinkeän näköinen, kun se etutassuillaan pyörittelee yhden nakin kerrallaan oikeaan asentoon ja nappaa sen sitten suuhunsa. Sen ennätys on kahdeksan nakkia, kehuu Ruuskanen ylpeästi kuin isä konsanaan.

Pikku-Kalle keskeytti haastattelun

Kesken haastattelun Ruuskanen huudahtaa, kun Pikku-Kalle tuli viiden metrin päähän.

– Pikku-Kalle on tämän vuoden variksen poikanen. Kutsun variksia Kalle-nimellä ja tämä on Pikku-Kalle, kun se on tämän vuoden poikanen. Harakoita kutsun puolestaan Ville-nimellä. 

Pikku-Kallekin tuli juuri hakemaan makkaraa.

– Aamulla, kun tulen hautausmaalle töihin, niin linnut ja oravat tulevat luokseni hakemaan herkkuja. Minulla oli aikoinaan mäyräkoira, joka kuoli viisitoistavuotiaana. Nyt minulla ei ole omaa lemmikkieläintä. Oravat ovat minulle erittäin rakkaita, sillä ne ovat niin vinkeitä piilottaessaan pähkinöitä.

Taidetta lintujen iloksi 

Talvisin Ruuskanen tekee linnunpönttöjä. Taivassalon hautausmaalla on jo yli kahdeksankymmentä pönttöä viiden hehtaarin alueella.

–  Ei tänne enää uusi pönttöjä mahdu. Olen lisännyt linnunpönttöihin itse tekemiäni metallikoristuksia. Työkaverini epäilivät, että linnut eivät uskalla mennä koristeelliseen pönttöön, mutta linnut katsovat vain, että siinäpä sopiva pönttö, väittää Ruuskanen.

Ruuskasen pöntöt syntyvät talvisaikaan, kun luonto on lepotilassa. Nyt Ruuskanen on ryhtynyt myös myymään pönttöjä materiaalikulujen hinnalla, kun hautausmaa on täyttynyt.

– Haudankaivajan työssäni oppii enemmän elämästä, kun näkee myös kuolemaa. Viikoittain täällä Savonlinnassa kaivetaan viisi hautaa. Kuolema kuuluu osana elämään. Tämä on hyvin monipuolinen ammatti eikä täällä ole kahta samanlaista päivää, sanoo Ruuskanen.

Iltasanomat kertoi Marko Ruuskasen ja Kaapo-ketun ystävyydestä ensin.

Marko Ruuskanen esitteli erikoisia linnunpönttöjään Kymmenen Uutisten kevennyksessä huhtikuussa 2011: